Monissa islamilaisissa maissa eronnut nainen joutuu usein hyvin epäkiitolliseen tilanteeseen. Toiset naiset alkavat vierastaa häntä. Naiset eivät halua kutsua sellaista naista kylään, koska pelkäävät tämän viettelevän miehensä. Erityisesti jos ko. naisessa on vielä jotain viehätysvoimaa jäljellä. Onhan tunnettua, että lesken (eronneita kutsutaan kaunistellen leskiksi monissa maissa) on vaikeampi välttää miehen vetovoimaa kuin sellaisen vanhan piian, joka ei ole koskaan ollut miesten kanssa. Kun on tietyn iän ylittänyt, neitsyyden säilyttäminen tulee helpommaksi, lesken on puolestaan vaikea varjella siveyttään ennen kuin vanhuus lopulta rypistää viimeiset mehut pois.
Toiselta puolen katsottuna, monet miehet eivät halua vaimojensa olevan tekemisissä eronneiden naisten kanssa. Onhan tunnettua jo länsimaissakin, että eronneiden ihmisten ympärillä olevilla ihmisillä on moninkertainen riski ajautua itsekin eroon. Näin oman vaimon päästäminen lohduttamaan eronnutta, on vähän kuin omaan kaivoon kusemista.
Länsimaisisssa yhteiskunnissa vaeltelee lukematon joukko naisia, jotka ovat miesten syliä päässeet kokemaan ja levittävät pettymystään miehiin ja toisaalta viettelevät työpaikoilla ja muissa tiloissa vastaan tulevia miehiä sumeilematta – jos vaikka olisi jotain uutta opittavaa tai jopa toivoen, että vielä olisi herrasmiehiä jossain. Samat naiset myrkyttävät ympäristössään olevien naisten sydämiä ja usein seurauksena naisten itsekkyyden herättäminen ja avioero epidemia leviää. Lapset kärsivät tällaisesta. On mielenkiintoista, kuinka syvälle naisten sielun syövereihin sukeltaneet naistutkijat ovat päätyneet sellaiseen johtopäätökseen, että toinen nainen osaa tuntea miltä naisesta tuntuu.
Avioliitossa miehinen ajattelu täyttää sen puutteen, mitä naisessa ei itsessään ole. Samalla tavalla miehen on syytä mennä naimisiin ja kasvaa ihmisenä – naisen tarjotessa peilin hänelle. Feministit puolestaan ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että loppujen lopuksi naiselle on parempi kääntyä lesboksi.
Avioeroja sattuu. Se ilmiö tunnettiin jo islamin alkuaikoina. Joskus tapahtui, että kaksi ihmistä eivät sopineet toisilleen ja molemmat onnistuivat avioliitossaan toisella kerralla. Islamilaisessa maailmassa eronneen naisen uudelleen naimisiinmeno – jos ero tapahtuu pidemmän avioliiton jälkeen – on vaikeaa. Jos varsin tuoreen avioliiton jälkeen – yksi tai kaksi lasta – nuorehko nainen voi antaa lapsensa miehelle tai lähettää kotiinsa ja mennä uudelleen naimisiin. Sen sijaan 35-40-vuotiaan naisen ei kannata hirveästi odottaa uutta miestä. Näin jääminen toiseksi vaimoksi on ihan siedettävä vaihtoehto. Siinä osassa ihmisellä on vielä jokin status ja kenties mies maksaa vielä elämisen. Muut ihmiset eivät katso sitä niin pahana. Täydelliseen eroon ajautunut nainen sen sijaan saattaa joutua yhteisön hylkimäksi edellä kerrottujen syiden vuoksi ja entiseltä mieheltä ei tule rahaa. Jos ei ole ammattia, niin itsensä myyminen voi olla se viimeinen oljenkorsi, jolla alasvajonnut nainen hankkii leipänsä.
Suomalaiset olivat varsin realistisia köyhien maiden ponnistelujen suhteen vielä 1970-luvulla. Suomihan oli itsekin köyhä maa verrattuna Ruotsiin 1960-70-luvuilla, joilloin sadat tuhannet suomalaiset muutti sinne. Näin ollen suomalainen piti vieraana ja ylimielisenä ruotsalaisten tapaa katsoa nenänvartta pitkin vaikeissa sodan ja köyhyyden oloissa eläviä kansoja. Suomalaiset halusivat olla lääkäreitä ei tuomareita. Nyt kasvaneet sukupolvet eivät enää omaa kosketusta raskaisiin vuosiin ja melkoiseen köyhyyteen, jota maassamme oli vielä 1970-luvulla. Kerrostaloissa Helsingissä ja muissa kaupungeissa asuvat sukulaiset hakivat maalaisserkuiltaan perunat talveksi. Kerrostaloissa oli kylmäkellareita tällaista käyttöä varten. Perunaa syötiin päivittäin. Ei ollut aikaa pohtia miltä naisesta tuntuu tunti tunnilta.
Vapautunut nainen on aika sietämätön. Eräs nuorehko miespuolinen tuttuni kertoo miksi erosi 2000-luvun Suomessa. Hän sanoi, että joutui jatkuvasti kuulemaan vaimonsa suusta kysymyksen: Olenko minä iloinen vai surullinen? Lopulta tuttuni sanoi, että päätä ihan itse. On monelle miehelle melkomoinen kaivo alkaa porautua naisen sielunmaailmaan, kun kodinrakennus ei ole kovan työn takana oleva yhteinen projekti, vaan naiselle jonkinlainen suhdekiemuroiden vyyhde syrjähyppyineen. Näin ollen tällaiset nykynaiset ovat varsin kykenemättömiä ymmärtämään olosuhteita, joissa naiset kehitysmaissa elävät. Syy ongelmiin on miehen ja siksi juuri tällaiset Suomi-naiset on helppo saada sellaisen raivon partaalle, että kannattavat rypälepommein ajettavaaa demokratiaa ja naisten vapauttamista.
Eräs ruotsalainen nainen kirjoitti feminismin ylilyönneistä Herald Tribuneen. Hän kuvasi kuinka kotiäitien yhdistyksiin ei skandinaviassa enää kukaan itseään kunnioittava nainen halua liittyä. Jäsenmäärät olivat romahtaneet kymmenistä tuhansista muutamaan tuhanteen. Hänen mukaansa asia kieli siitä, että naisilla on vain yksi elämisen malli ja muullaista yrittävää painsotetaan yhteisön taholta. Hänen mukaansa oltiin kai menty äärimmäisyyteen asti ja naiset haluaisivat palata perinteellisempään malliin. Tämä on varmaan eräs syy miksi perheestä haaveileva suomalainen nainen helposti kääntyy islamiin ja hylkää suomalaisen naiseutensa, jotta voi valita kotiäitiyden.
Ruotsalaiset naiset alkavat siis jo pohtia asioita monipuolisemmin ja se samalla rohkaisee uskomaan siihen, että Suomessakin naiset vielä pääsevät tästä kusen päähän lorahtamisvaiheesta, johon helppo elämä on heidät tuudittanut.