JUNTTIMUSLIMI IHMETTELEE

Kerran eräs uskonnollisen koulutuksen saanut afrikkalainen muslimi purskahti nauramaan kun kuuli, että 40 vuotias kirjastonhoitaja oli menehtynyt sikainfluenssaan. ”Vai H1N1, sellaisenko selityksen he nykyään antavat jonkin ihmisen kuolemalle”. Pidin hänen purskahdustaan hieman mauttomana, koska uutisen kertoneet olivat menehtyneen työkavereita.

Taustalla on maailmankatsomuksellinen ero. Islamilaisittain ajatteleva lähtee siitä, että kuolemanenkeli korjaa aikanaan omansa. Tapa millä lähtö tapahtuu ei ole niinkään olennaista. Ainoa mitä voimme tehdä on valmistautua sitä päivää varten. Länsimainen taas lähtee siitä, että jokin ulkoinen syy aiheuttaa kuoleman. Usein myös pohditaan sitä, kuinka tuota ulkoista tekijää voisi estää tappamasta ihmistä.

Pyhässä sodassa muslimi kuolee jalo islamilainen innostus sydämessään ja monet kuvat näyttävät islamilaisessa pyhässä sodassa kuolleen huulilla hymyn. Hänen kasvonsa ovat monelle merkki pääsystä paratiisiin. Sota ei häntä tappanut. Jumala hyväksyi hänen tarjoamansa uhrin.

Riippumatta elämämme pituudesta, menestyjä on se, joka säilyttää uskonsa viimeisen viivan yli. Menestystä ei mitata sillä kuinka paljon rahaa on elämässään haalinut tai kuinka mahtava vallanpitäjä on ollut. Menestys mitataan kun kuoleman enkeli ilmoitaa tulleensa hakemaan sielumme.

Kaiken uskon perusta on siinä, että muistamme omaa kuolevaisuuttamme. Tämä saa tyhjän nauramisen vähenemään. Meidän olisikin tehtävä valmisteluamme sen mukaan kuinka kauan uskomme viettävämme aikaa täällä maan päällä. Nuorelle on ymmärrettävää rakentaa tulevaisuuttaan maallisessakin mielessä.Velvollisuudet on tehtävä. On opiskeltava, työskenneltävä, perustettava perhe ym. Myös päivän elävä perhonenkin tekee suht. samat asiat ja kokee aamulla elämänsä olevan pitkä ja paljon asioita tehtävänään.

Monesti muslimi valmistaa käärinliinat itselleen valmiiksi. Näin jälkeen jääviltä säästyy vaivaa. Toiset haluavat tulla haudatuiksi hajilla käyttämänsä ihramin kanssa. Eräs muslimi mies alkoi 50-vuotiaana nukkua lattialla. Vaimo sängyllä ihmetteli moista. Mies vain totesi seuraavaksi nukkuvansa maan alla. Hän vain otti askeleen lähemmäksi seuraavaa nukkumatasoaan.

Varhemmassa filosofiassa, jota Eurooppaankin tuli islamilaisen andalusian kukistumisen myötä, sielu nähtiin ikuisena. Ruumis ja sen aistit tarjosivat vain tietoa ja mahdollisuutta kasvaa Luojaa kohti. Luoja on aina lähempänä meitä kuin osaamme aavistaakaan ja samaan aikaan Jumala on niin valtava, ettemme edes kykene käsittämään Hänen suuruuttaan.

Elämä iloineen ja suruineen on vain väliaikaista. Meidän maanpäällinen vaelluksemme on tarpeellista vain jos olemme mieliksi Jumalalle ja muulle luonnolle – erityisesti kanssaihmisille. Jos me vanhenemme miettien mitä nautintoja ehdimme vielä saavuttaa, sielumme ei ole oppinut mitään. Jumalalle on kauhistus ihminen, joka pitää irstasta elämäntapaa yllä, vaikkei siihen enää biologista syytä olisikaan. Samoin vanhana on vaara, että me haaveilemme kaukaisesta tulevaisuudesta ja keräämme rahaa ym. pitkää elämää varten, vaikka elämämme lähenee loppuaan.

Olemmeko tehneet väliaikaisesta ruumiistamme kiintymisemme ja pyrkimystemme kohteen sen sijaan, että ravitsisimme sieluamme. Tapaammeko kanssakulkijoita ja ystävällisesti hymyilemme heille ilman mitään muuta taka-ajatusta kuin se, että Jumala tulee iloiseksi. Joidenkin maallisten ristiriitojen takia veljetkin tappavat toisiaan. Tämä kaikki vain lyhyen tähtäimen edun vuoksi ja samalla näin hankitaan päälle ikuista kadotusta. Kun me suuntaamme katseemme oikeaan ja lopulliseen asuinpaikkaamme taivaassa ja pidämme tämän päämäärän mielessämme, niin tekomme muuttuvat sen mukaisiksi. Tämä työ itsemme kanssa – jatkuva kilvoittelu Jumalan tiellä – hioo meitä ja valmistaa meitä kohtaamaan eräänä päivänä Luojamme. Häneltä olemme elämämme saaneet ja hänen luokseen olemme kerran palaava.

Yhteiskunnassamme vaikuttaa kuitenkin erikoisia voimia, jotka repivät rikki sieluamme. Meitä kannustetaan hakemaan hetken nautintoja. Markkinamiehet tekevät mielihaluillamme rahaa ja näin talouden rattaat pyörivät. Toisaalta sosialismi ja kommunismi edistysuskoineen käyttää demokratiaa hyväkseen. Se ajaa kaikille paratiisia maan päällä- tyyppisellä ajattelulla asioitaan ja sitten jarruttaa, ettei konservatiivinen ajattelu saisi korjata heidän virheitään.

Toki myönnän, että virheitä tehneet isät ja äidit helposti uskonnollisessa ajattelussaan – vaikka lapsille parasta ajattelisivatkin – pelkäävät lastensa puolesta ja helposti haluavat tukahduttaa näiltä elämän. Vääränlainen uskonnollinen peloittelu saattaa johtaa ikuiseen haavaan kasvavan lapsen sielussa. Lapsia kehoitetaan välttämään pahaa ja pyrkimään hyvään. Sielun kasvaakseen täytyy oppia elämän iloista ja itse oivaltaa niiden väliaikainen arvo. Vanhempien virheistä emme voi oppia. Kaikkien sielut kasvavat oman aikataulunsa mukaan tässä maailmallisessa myrskyaallokossa.

Aina on kaikenlaisia intressiryhmiä, jotka haluavat paaluttaa omia “totuuksiaan” kaikille alamaisille. Kuvaavaa on se, että Mauno Koivisto halusi poistaa virreen “on vääryys vallan saanut” pois virsikirjasta. Vääryydet on nyt korjattu vai, kun hänen mätä puolueensa ajoi homoille ja pervoille oikeudet toteuttaa itseään ja nyt vallan kahvaan takertuneina he ovat alkaneet ahdistella henkisesti niitä, jotka vielä niskuroivat heidän mielivaltaansa vastaan. Profeettoja on ilmaantunut tällaisina aikoina. Herkät sielut, joita ei maalliset edut ole kahlinneet ovat nähneet aikakauden vääristymän ja alkaneet korjata – välittämättä mahdollisesti omalle elämälleen koituvista vaaroista. Sisäinen ääni ja halu olla Jumalalle mieleen heitä kannustaneena. Näin yhteiskunta on kehittynyt – tai tuhoutunut, jos pelastaja on viipynyt.

Vääryys ei koskaan poistu. Se vain muuttaa muotoaan. Ei se, että päähänpotkitun päästää potkimaan muita päähän tee maailmasta oikeudenmukaisempaa. Tämä maallinen elämä on elettävä minne olemme Jumalan armosta syntyneet tai muuttaneet. Pitäkäämme yhteys Jumalaan kunnossa ja herkkinä havainoitakoon kulloinkin ympärillä rehoittavaa pahuutta. Me olemme itse syntisiä ja kenties muut ovat meitä parempia Jumalan silmissä. Jumala on meidän kaikien tuomari – niin ylhäisen presidentin kuin alhaisen musliminkin.

Eräässä tarinassa mahtava hallitsija sanoi hurskaalle miehelle, että: “olet koiraanikin surkeampi olento”. Hurskas mies vastasi vain: “Jos kuolen ilman uskoa olen totisesti koiraasikin kurjempi”.

Jumala on suuri. Siitä ei ole epäilystäkään. Hän on antanut meille niin paljon. Vaikka elanto olisi niukka, on meillä aina aihetta kiittää Häntä. Me saamme katsella ilmaiseksi. Me voimme puhua. Kiitollinen asenne Jumalaa – Luojaamme – kohtaan on tie onnelliseen elämään. Kiittämällä Häntä ja olemalla muutenkin mieliksi, Jumala voi olla tyytyväinen meihin ja antaa meidän lopulta levätä ikuisesti Hänen luonaan.

Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat menettänet näkönsä, mutta kiittävät Jumalaa siitä. Olivatkin jo kuulemma ehtineet käyttää silmiään liiaksi syntisten asioiden katseluun. Monet vanhempina sairaiksi tulevat kokevat Jumalan tuon sairauden myötä pesevän aiemmin tehtyjä syntejä pois ja jaksavat sairautensa kanssa olla kiitollisia Jumalalle. Heitä kannustaa toivo pääsystä paratiisiin. Heidän mielestään Jumala oli hyvä heille kun antoi sairauden ja aikaa harjoittaa katumusta. Olisi voinut käydä huonomminkin.

Siis kaikissa oloissa ja kaikissa koettelemuksissa meidän on hyvä miettiä kuinka Jumala meitä suuremmassa viisaudessaan estää meitä tekemästä syntejä ja antaa sopivasti vastoinkäymisiä. Me emme itse edes tiedä mikä on meille hyväksi. Jos Jumala olisi tarkoittanut elämän vain lauluksi ja tanssiksi, niin hän olisi tehnyt profeettojensa elämän helpoksi ja makoisaksi. Kaikki profeetat kokivat suuria vastoinkäymisiä ja ymmärtämättömyyttä sekä kovasydämisyyttä ihmisten taholta. Profeettoja parjattiin ja heistä puhuttiin pahaa.

Muhammedista puhutaan jopa vieläkin pahaa. Vielä pitkien aikojen jälkeenkin hänet kuvataan vihamiesten toimesta pedofiiliksi tai terroristiksi tai joksikin halpahintaiseksi maantierosvoksi. Tämä on mielestäni todiste siitä mitä Napoleon tarkoitti kun hän sanoi profeettojen sanoman olevan kaikille ajoille, mutta koki itse olevansa vain sotapäällikkö. Kuka viitsisi nähdä vaivaa pohtia Napoleonin vikoja enää tänä päivänä? Hän itse sanoi oman tehtävänsä vaikuttavan 50 – 100 vuotta jonka jälkeen hän olisi historiaa. Napoleon on jo historiaa.

Islamin profeettojen panos vaikuttaa edelleenkin elävänä ja tällä hetkellä maapallon laajuisesti. Se, että profeettojen sanoma on kaikille ajoille tulee ilmi juuri siitä, että heitä vastustetaan kaikkina aikoina ja jopa tuhansia vuosia kuoleman jälkeen. Usein suurimmista parjaajista on lopulta tullut myös muslimeita.

Me ihmisinä emme kykene muuttamaan toisten ihmisten sydämiä. Vain Jumala voi. Kaikki valta kuuluu Hänelle. Jumala voi tehdä Suomesta islamilaisen valtion oman aikataulunsa mukaan. Ihmisinä koemme tuollaisen tehtävän mahdottomaksi tai liian vaikeaksi alkaa tavoitella sitä. Jumala ei tarvitse minua siihen tehtävään. Hän voi laittaa vaikka eläimet näyttämään merkkejä itsestään tai lähettää minua parempia ihmisiä kutsumaan suomalaisia hyvään ja pois pahasta.

Meidän sydämemme ovat päivittäin kosketuksissa kaikenlaiseen turmelevaan aineistoon. Tässä maailmassa kaikki pyrkii mätänemään – niin myös sydämemme. Saatana kuiskii meille, että profeettojen uskonto, joka kehoittaa tekemään hyviä asioita on käynyt vanhanaikaiseksi. Jokainen on oman kohtalonsa herra. On vanhusten oma asia tehdä olonsa mukavaksi yksinään tai lasten on opittava pärjäämään kaljakokeilujensa kanssa

On kuin kävelisimme rannalta merelle päin ja koko ajan vesi syvenee, kunnes jäämme veden alle. Vesi on nyt kurkulla ja monet näkevät vain normaalina, että tytöt myyvät itseään rahoittaakseen opiskelunsa tai vastaavaa. Matka jatkukoon eteenpäin ja kyse on vain ajan hengestä. Niin kuin yksittäisen ihmisen ruumiis mätänee, samoin käy kulttuureille. Nyt länsimainen kulttuuri on kääntynyt eettisestä kohti kaikenlaisia perversioita.

Jeesus kehoitti säilymään mieleltään lapsen kaltaisina, mutta kirkoissa aikuiset ovat muuttuneet lähinnä lapsenraiskaajien kaltaisiksi. Onko uskonto siis olemassa vain jonkinlaisena ajan mukana kelluvana asiana? Eikö tällä myrskyävällä aavalla tarvita minkäänlaista ankkuria, joka estäisi holtittoman ajelehtimsen? Jos homoudesta yhtäkkiä “löydetään” profeettoja pilkkaavien ihmisten toimesta jokin tasa-arvoiselle pohjalle perustuva rakkauden malli, niin pitäisikö uskonnon syleillä sellaista piiriinsä?

Miehelle on hieno asia olla käyttämättä voimaa väärin. Orpojen ja leskien asiaa puolustaessa kuoleminen edusti ennen miehekästä ajattelua. Itse voi tahriintua vereen ja vaeltaa maailman pahuuden keskellä, mutta puolustaessa hyvää ja tulevaa elämää. Vaikka tällaista iskulausetta on varmaan käytetty lukuisia kertoja väärin, mutta ihmisellä on pohjimmiltaan uskonnosta lähtevä tarve olla hyvän puolella pahaa vastaan.

Jokainen meistä tietää, että meidän ruumiimme on väliaikainen ja siksi siitä saadut elämännesteet olisikin puristettava uuden ja viattoman elämän puolustamiseksi. Nykyaikamme edellyttää meidän sitovan elämämme tämän oman katoavan tomumajamme nautintojen eteen ponnistelemiseksi. Sillä tiellä ihmiset tekevät kaikenlaista pahaa. Viatonta elämää halutaan turmella, jos siitä saa jotain uusia kiksejä.

Voittaja tässä elämässä onkin se, joka kaiken pahuuden keskelläkin säilyttää uskon Jumalaan. Itse en syytä olosuhteista jotain ihmisiä tai luotuja. Me luodut olemme saaneet Jumalalta erään tehtävän, jota on laiminlyöty viime aikoina. Meidän osamme on kutsua ihmisiä hyvään ja pois pahasta.

Tulokset tässä profeettojen tehtävässä eivät ole meidän käsissämme. Kun me puhumme lakkaamatta Jumalan suuruudesta, tuo Jumalan suuruus kasvaa sydämissämme. Jumalaa meidän on kiittäminen tästä elämästä. Vaikkei kukaan kuuntelisi puhettamme, me olemme silti voitokkaita. Uskovaiset näkevät asiat toisin. Silmäme eivät kiinnity mitä ihmiset meistä ajattelevat, vaan siihen minkälaisia olemme Jumalan silmissä. Silloin emme voi koskaan pitää itseämme valmiina kohtaamaan Luojaamme.

Kerran päivässä vähintään olisi syytä muistaa omaa kuolevaisuuttaan. Tämä on kaikkien hyvien tekojen avain. Sillon suhteellisuudentajumme loksahtaa kohdalleen. Voimme kiittää Jumalaa elämän pienistä iloista, mutta myöskin voimme olla kiitollisia vastoinkäymisistä, jotka lähentävät meitä Jumalaan.

Muslimeiden ajattelua on pyritty sotkemaan koko islamin historian ajan. Alastomia naisia lähetettiin hämmentämään muslimitaistelijoiden päitä jo muinoin.

Kaikkein eniten saatana vihaa, kun muslimi julistaa uskontoaan. Muslimeille sanotaan, että uskonto on sallittu, ei vain pidä kiivailla. Menkää moskeijoihin rukoilemaan. Sitten keskitytään lapsiin kouluissa, joiden islamia kitketään systemaattisesti. Mies harjoittakoon uskontoa, mutta seuraavassa polvessa usko hälvenee ellei asiaan suhtauduta riittävällä vakavuudella.

Islam on profeettojen uskonto. Se edellyttää ihmisten kutsumista lakkaamatta hyvään ja pois pahasta. Toki näen ympärilläni, että uskontoni sisään mahtuu kaikenlaista saivartelua uskonnon pienistä teknisistä yksityiskohdista. Paholainen asuu yksityiskohdissa. Itse Muhammed näki uskon ihmisten käytöksessä. Nainen, joka oli langennut, mutta ruokki koiraa oli profeetalle mieleen. Pieni hyvä teko ilmaisi islamia enemmän kuin liuta opittuja rutiineja.

Juutalainen Leopold Weiss, joka kääntyi islamiin 1920-luvulla, sanoi sydämensä liikuttuneen, kun janoinen musliminainen päästi huuliltaan pienen rukouksen saatuaan vettä. Kiitollinen mieli vähästä ja yhteys Jumalaan vaikutti enemmän kuin jokin oppineen muslimin ylpistynyt opetus. Varsinkin lakioppineiden neuvot. Ne voivat auttaa joitain ihmisiä ja usein heihin turvaudutaan, kun uskovaiset epäonnistuvat. Jos ihminen on todella alistunut Jumalan tahdolle, hän ei joudu riitatilanteisiin, joita ei itse ratkaisisi turvautumalla Jumalaan.

Pahimmissa tapauksissa muslimi antaa elämänsä pelkästään joidenkin ns. oppineiden ohjauksen varaan. Soveltaminen yksittäisissä tilanteissa vaatii sitä, että mieli on kytkettynä Jumalaan – ei johonkin oppineeseen. Lähisukulainen voi olla kuolemassa ja sydän sanoisi, että pitäisi mennä katsomaan, mutta lihalliset tarpeet pistävät rahantarpeessa menemään ylitöihin. Varmasti maailmasta löytyy joku oppinut, jolta saa synninpäästön – aina voi antaa almuja tai vastaavaa. Tämä ei kuitenkaan poista sydämeen jäävää katumusta siitä, ettei ehtinyt käydä katsomassa kuolevaa lähimmäistään.

Samalla tavalla ihminen voi mennä moskeijaan rukoilemaan ja painella torvea autolla, koska “tollot” jalankulkijat ovat tiellä. Ihmisten mielet pahoittuvat kaaharin takia tai pahimmillaan joku jää auton alle. Onko silloin jokin selitys siitä, että oli tärkeämpää ajaa lujaa, että ehti moskeijalle ajoissa rukoukseen, riittävä? Siis uskontomme näkyy pienissä valinnoissa ja omantunnon ratkaisuissa. Huonoja ratkaisujakin voidaan perustella uskonnolla ja silloin lakimies-mentaliteetti astuu kuvaan: Selvät asiat sotketaan ja sotkuiset asiat selvitetään.

Tällainen uskonnon avulla omantunnon puhdistaminen ei ole tietenkään vain islamin uskonnossa tapahtuva asia. Me ihmiset teemme lakkaamatta syntiä. Tärkeämpää on silloin katsoa sydämeen ja katua. kuin alkaa löytää uskonnollisia perusteita väärille teoille. Eräs kristitty nainen pyysi uskon asioissa viisaampaansa löytämään Raamatusta kohdan, jonka perusteella pojan tekemä aviorikos olisi perusteltavissa. Erityisesti tällaisissa isoissa synneissä ei auta kuin katumus. Tärkeämpää on kokea itsensä suureksi syntiseksi ja katua, kuin löytää lieventäviä asianhaaroja tai asianomaisen haaroja perusteluiksi.

Ihminen saattaa – ja helposti – ylpistyä ja mennä uskonnon suojiin. Viidesti moskeijoissa rukoileva mies saattaa olla kotonaan melkoinen tyranni ja eräs syy moskeijoissa käymisessä voi olla kotitöiden laiminlyöminen. Muut muslimit pitävät moskeijoissa paljon käyvää miestä hurskaana miehenä, mutta Jumala näkee meidän todelliset motiivimme.

Siis meitä ei pelasta mitkään oppineiden kannanotot. Me rukoilemme lakkaamatta Jumalaa pitämään ja ohjaamaan meitä oikealle tiellä. Tämä tehdään jokaisen rukouksen yhteydessä. Tämä huoli kuvaa muslimin asennetta parhaimmillaan. Jos tiettyjen suuntien kristitty on omasta mielestään pelastettu ja oikealla tiellä, meidän muslimien osana on lakkaamatta olla valppaina ja rukoilla Jumalalta johdatusta. Me emme tiedä riittääkö tekomme ja uskomme perille saakka. Siksi olemme riippuvaisia kuin pienet lapset Jumalan armollisuudesta meitä kohtaan.

Siirtomaalaisen asemassa oleviin ihmisiin on sanottu kehittyneen kahdenlaista suhtautumista. Toisaalta on Mahathma Gandhin tapaista suhtautumista, jossa intialainen maaseutu elämänmuoto asetetaan ihanteeksi. Intia on sielun suurvalta, siinä missä länsimaat pyrkivät hallitsemaan materiaalista maailmaa.

Toisaalta toisiin jää alemmuuskompleksi. Verrataan kaikkea omassa kulttuurissa maailman keskuksena pidettävään siirtomaa-isäntään. Näin on tapahtunut myös islamilaisessa maailmassa.

Tämä siirtomaan asema oli myös suomalaisten osana aikaisemmin. Suomessa valitettiin 1700-luvulla karuja oloja ja verrattiin olojemme alkeellisuutta Versaillesin puistoihin. Nyt olemme ylpeitä kauniista luonnostamme ja viimeistään kun niitä arvostetaan muuallakin maailmassa. Kukaan ei enää vertaa Lappia, Turun saaristoa tai järvi-Suomea johonkin ihmiskäden luomaan puistoon ja jopa Helsinkiä pidetään kai jo eurooppalaisittainkin miellyttävänä ja kauniina kaupunkina.

Osa muslimeista nostaa yksinkertaisen elämänmuodon ihanteekseen. Länsimaiden kilpailuyhteiskuntien ja “riistopolitiikan” asettamaan paineeseen reagoidaan halulla kääntää selkä sille. Lännenelokuvissa sankarit taistelevat rehellisesti, mutta todellisessa villissä lännessä selkään ampuminen lienee ollut tavallisempi käytäntö. Selkää ei siis kannata kääntää lännen miesten perillisille.

Jumala ja hänen ilmoittamansa Koraani riittää. Ymmärrän hyvin niitä, jotka pitävät syvästi uskonnollista elämää parempana, vaikka se tapahtuisi ilman teknologiaa ja modernia lääketiedettä. Mielummin lyhyt ja karu elämä lähellä Luojaa kuin pitkä elämä syntiä tehden.

Luin Benazir Bhutton viimeiseksi jäännyttä kirjaa Sovinto. Siinä paistaa toisenlaista näkemystä. Islamin uskosta halutaa löytää puolia, jotka ovat demokratian kanssa sopusoinnussa. Länsimaisen koulutuksen saaneella Bhuttolla, jonka isä aikoinaan pohti jopa islamilaisen sosialismin mahdollisuutta 1970-luvulla, on vertailukohtana länsimainen maailma. Benazir Bhutton isä Zulfikar Ali Bhutto sai kuolemantuomion vuonna 1979 oltuaan sitä ennen pari vuotta vankina. Eräänä syynä hänen syrjäyttämiselleen Pakistanin johdosta oli se, että päivittäin viskiä juoneen pääministerin katsottiin olevan häpeäksi islamilaisen maan johtajana.

Tulee mieleen suomalaiset kommunistit ja demarit, joille maallinen paratiisi oli kaunis paikka. Mahtavia ideoita sateli ja oloja valitettiin. Nälkä on aina vieraanamme, mutta jano ei koskaan päässyt yllättämään. Siis lapset kärsi nälkää kun Suomenkin 1960-lukulaiset pohtivat maailmantuskaansa kännipäissään ja rahat meni kapakkaan.

Zulfikar Ali Bhutton sanotaan halunneen viimeisenä toiveenaan ennen kuolemantuomiota saada ajaa partansa. Hän ei halunnut kuolla kuin mullah. Totta tai ei, mutta sisältää opetuksen. Minulle islamilla ei ole arvoa teorioina yhdistettynä sosialismiin tai demokratiaan. Se kuinka paljon uskoa minun omassa elämässä on ratkaisee. Paljon on tehtävää. Ihmiselle voidaan opettaa asioita, mutta totuus tulee kuolemassa esiin. Minulle sankari kuolee tyynenä säilyttäen uskonsa loppuun asti ja uskoahan koetellaan aivan viimeiseen hengenvetoon asti.

Siis länsimainen tai kiinalainen tai mikään muukaan tekniikka ei ole sinänsä pahasta. Ne ovat vain ratkaisemassa elämämme välttämättömyyksien – syöminen, nukkuminen, likkuminen paikasta toiseen ym – ongelmia. Elämän päämäärä on muistaa Luojaansa ja elää Hänen tahtonsa mukaan. Tässä ei kannata reagoida liikaa länsimaisuutta tai muutakaan kulttuuria vastaan. Tärkeää on miten paljon uskoa meillä on sydämessämme. Jumala näkee sen ja työ on itsemme kanssa – ei muita vastaan.

Islamin uskonnossa on kyse elämäntavasta, joka johtaa kaikin puolin tyydyttävään elämään ja lopulta toivoon pääsystä paratiisiin. Ihmiselle on annettu vapaa tahto. Enkelit ja eläimet vain toteuttavat Jumalan tahtoa. Enkelin uskon taso on aina sama. Mikäli ihminen ei harjoita uskontoa ja joutuu saatanan ohjaukseen, hän on eläintä alempiarvoinen. Mitä voi sanoa jostain Charles Mansonista, joka murhaili ihmisiä lähes omaksi huvikseen.

Huolimatta kaikista maallisista houkutuksista, ihminen kilvoitellessaan Jumalan tiellä voi nousta Jumalan silmissä enkeleitäkin korkeammalle tasolle. Profeetan silmät saivat iloa ihmisten rukoillessa. Toisaalta profeetta piti naisia korkeassa arvossa. Hyvä nainen oli parasta mitä mies maallisessa vaelluksessaan saattoi toivoa. Huono nainen puolestaan vei mukanaan seitsemän miestä helvettiin.

Elämä menee ohitsemme. Vain hetki sitten olimme lapsia. Täysin avuttomia ja riippuvaisia Jumalan huolenpidosta. Jumala oli järjestänyt meille vanhemmat tai muuten hyväsydämiset ihmiset, jotka huolehtivat meistä.

Epäkohdista puhuminen johtaa niiden kasvuun sydämissämme. Meillä on kuitenkiin niin paljon syytä olla kiitollisia Jumalalle. Ilman Jumalaa emme olisi täällä. Hyvät asiat tulevat Jumalalta. Paha maailmassa on seurausta saatanasta. Ilman saatanan houkutuksia emme tietäisi mikä on hyvää. Siis siinäkin on jumalallista viisautta. Onkin meidän valintamme, seuraammeko lihamme kuiskauksia, vai turvaammeko ikiaikaiseen Jumalaan. Meidän esivanhempamme ovat jo menneet manan majoille tai minne ovatkin. Vain pieni hetki ja me seuraamme tuota sukupolvien ketjuun liittyvää kiertokulkua. Esivanhempanne toivoivat ja rukoilivat parastamme. On meidän tehtävämme tällä ohikulkumatkallamme tehdä osamme tuossa pitkässä linjassa. Mitä hyvää teimme elämämme aikana on ratkaisevaa. Jos me käperrymme nautintoihimme ja alamme miettiä mitä me saamme vanhempiemme perinnöstä siirrettyä oman lihamme nautintoihimme, olemme todellakin hukassa.

Tämä tomumajamme on kohta maatuva mullissa. Materiaalisilla seikoilla ei ole kuin välttämättömyyden tehtävä. Meidän syötävä ja annettava kehomme levätä ajoittain. Samoin meidän on täällä hankittava suoja päämme päälle. Näistä ei kuitenkaan tule tehdä elämämme päämäärää. Ne ovat elämän välttämättömyyksiä.

Mihin käytämme tätä ajallista ruumistamme on ratkaisevaa. Vierailemmeko sairaiden ja vanhojen luona. Autammeko köyhiä ja palvelemmeko koko luomakuntaa muutenkin, vai kuvittelemmeko itse ansaitsevamme jotakin muilta. Ns. saamapuolen ihmiseksi ajautunut kokee omat vaivat suuriksi ja vaatii huomiota itseensä. Kenenkään ei ole pakko auttaa meitä. On turha laittaa toivoaan luotuihin olentoihin. On Jumalan asia järjestää meille apu hädissämme, meidän on vain oltava Luojallemme mieliksi. Olemalla päivittäin yhteydessä Herraan ja anomalla hänen täyttä hyväksyntäänsä voimme pysyä kurssissamme. Ja maalihan on taivaassa ja lopulta kohdata Luojamme.

Kerran kuuntelin kahta virolaista naista. He katselivat suomalaisten naisten epäkunnioittavaa suhtautumista miehiä kohtaan. He kuvasivat suomalaisia naisia hämähäkeiksi, jotka yrittävät punoa verkkoja, koska eivät kykene viisaisiin mielipiteisiin, mutta eivät uskalla sanoa asiaa suoraan. He pitivät suomalaisia kanssasisariaan nenäkkäinä. Itse he olivat lukeneet Tolstoinsa ja muun korkeatasoisen kirjallisuuden. Suomalainen tyttö kai liikuttuu jostain Kaari Utrion kirjoista tai jostain Anne Frankin päiväkirjoista.

Varmasti neuvostosysteemi oli naisille vähintään yhtä kova kuin suomalainenkin. Töitä piti painaa ja hoitaa kotia sen päälle. Ilmeisesti klassinen kirjallisuus ja kulttuuri opetti siinäkin järjestelmässä naisen löytämään paikkansa maailmankaikkeudessa. Siellä kaiketi pohdittiin millainen nainen on eikä millainen naisen pitäisi olla ollakseen samanlainen kuin mies. Kaikkialla maailmassa puhutaan naisten asemasta, mutta tuolla ymmärretään erilaisia asioita.

Olen törmännyt vanhemman polven suomalaisnaisiin, jotka ovat menneet arbimiesten kanssa naimisiin, joskus 1980-luvun alkupuolella tai jopa 1970-luvulla. Eräässäkin tapauksessa täydellisen alkoholistin ulkomuoto naisella ja kauhea säkätys miehelle koko ajan. Kerran arabituttavien yritettyä mennä puhumaan miehelle islamista nainen uhkasi laskea koiran näiden kimppuun, jos eivät lähteneet pois. Olikohan perheessä jonkinlainen tasa-arvoinen päätöksenteko-järjestelmä? Mies valitti koirasta arabitutuille kun vaimolta salaa pääsi moskeijaan käymään. Luihun oloinen mies muistutti koirasta alempana olevaa olentoa talossa.

Kulttuurien sota perheessä oli edennyt asteelle, että nainen suomalaisen elämäntapansa kanssa oli saanut kolme-lapsisen perheen miehen täydellisesti tossun alle. Tietääkö siis ihminen mikä on hänelle hyväksi. Islamissa miehelle opetetaan, että nainen on peili. Muslimeista parhaimmat ovat profeetan tavoin parhaimpia vaimoille perheille.

Mikäli emme kutsu ihmisiä hyvään pois pahasta, saatamme löytää itsemme tilanteesta, että paha hallitsee perhettä. Kerran profeetta puhui lasten oikeuksista. Lasten oikeudet lähtee siitä, että mies valitsee hyvän puolison lastensa äidiksi.

Tiedän myös tapauksia Suomessa, että arabimaista tullut mies on joutunut vastuuseen kodin ja lasten hoidossa. Suomalaista vaimoa viedään mielisairaalaan ja välillä tuodaan takaisin kotiin kun mieliala on parempi. Kenties päihdeongelma on vaihtunut lääkeongelmaksi. Tunnen syvää sympatiaa tuollaiseen tilanteeseen joutuneita kohtaan. Ihan kuin hätä ei olisi riittävän suuri, joku moskeijasta tulee selittämään helppoja ratkaisuja – vaimo pihalle ja sitä rataa.

Tietenkin on meidän kohtalomme, jos joudumme tuollaiseen tilanteeseen. Emme voi muuttaa kohtaloa heittämällä mennyt elämä pois ja aloitamalla uutta elämää. Kenties arabeissa paras puoli tulee esiin, kun tosiasiat kolahtaa eteen ja jos mies hyväksyy kohtalonsa ja pyrkii täyttämään velvollisuutensa. Tällaisiakin tapauksia on ja valitettavasti he eivät Suomessa saa aina viisainta neuvoa luikertelevammilla tavoilla asioita ratkomaan pyrkiviltä maanmiehiltään.

Monesti joku puhtaalta pöydältä aloittamaan pyrkivä ajautuu samantapaisen ongelman eteen seuraavassakin avioliitossa. Jos ei kykene ratakaisemaan ensimmäisen ongelmia, harvoin seuraavakaan avioliitto onnistuu.

Islamin armottomuus ja myös armollisuus lähtee siitä, että Jumala hallitsee kaikkea ja jopa meidän olosuhteitamme. Jos siis kritisoimme olosuhteitamme, itse asiassa kritisoimme Jumalaa, joka on olosuhteet eteemme laittanut. Vain muuttamalla suhteemme Jumalaan, voi olosuhteemme muuttua paremmiksi. Tämän ajatuksen kanssa minä joudun painimaan jatkuvasti.

Jumala ei tarvitse ketään. Me tarvitsemme Jumalaa. Elämämme ajan meidän osamme on nöyrinä yrittää ymmärtää mitä Jumala haluaa meiltä. Islamin uskosta ja profeetan esimerkistä saamme suunnan.

Jumalan lähettiläs, joka teki uskonnosta täydellisen ei ollut juutalainen. Siinä on merkki, ettei Jumalan tarkoitus ollut tehdä yhdestä rodusta uskontonsa omistajaa. Kun kuulen puhetta, että pitäisi nostaa jalustalle arabeja tai juutalaisia, koska merkittävät profeetat tuli niistä – ja vertaan tätä islamin ensimmäiseen pilariin – la ilaha illallaa – niin havaitsen heti jo epäjumalan palvonnan hiipivän uskonnon sisään. Kiitos kuuluu yksinomaan Jumalalle. Tietenkin osoitamme profeetoille ja erityisesti Muhammedille sekä hänen seuralaisilleen suurta kunnioitusta. Profeetta sanoi moneen otteeseen, että Jumala ei tarvitse yksittäisiä ihmisiä tai rotuja. Jos joku yksilö tai kansa lopettaa Jumalan tiellä kilvoittelun, Jumala laittaa toisia kansoja näiden päälle. Maallinen menestys saattaa olla myrkkyä pitkässä juoksussa. Muutama sata vuotta islamin alkuajoista ja turkkilaiset ottivat islamilaisen umman johtajuutta käsiin.

Kalifi Omar pukeutui parsittuihin vaateparsiin ja oli vaatimaton. Ei ole ihme, että muslimeihin luotettiin maallisissakin asioissa. Kun sitten jonkin ajan kulutua arabit menivät keräämään islamilaista veroa kultariipuksiin puettuina, heidän nauttimansa kunnioitus katosi. Materian rakkaus oli tullut sydämiin. Arabien oikeudenmukaisuuteen ei enää luotettu ja tätä seurasi muiden “saappaan alle” joutuminen, joka jatkuu edelleen.

Miksi pohdin tällaista? Syy on se, että olen havainnut tällaista itsensä korottamista islamin sisällä. Minulle kerrotaan, kuinka jossain päin maailmaa palvotaan kuolleita, mutta samaa aikaan haluttaisiin päästä itse palvonnan kohteiksi elävinä – syynä kieli ja rotu. Shirk siellä toinen täällä. Arabien rotu tai arabian kieli ovat yhtäkkiä syitä odottaa muiden alistumista. Profeetan kaunis esimerkki ei kannustanut missään vaiheessa eri arabiheimoja nousemaan toistensa yläpuolelle. Hänen joukoissaan oli mustia ja persialaisia.

Miksi Jumala salli arabien menettää johtavan asemansa? Heidän uskonnolliset ominaisuutensa haihtuivat vallan ja rahan myötä. Toisaalta Jumala on armoton rangaistuksessaan niitä kohtaan, jotka tietävät mikä on oikein, mutta eivät noudata sitä tietä. Eräs arabi meni tappamaan Profeetan lapsenlapsen, Husseinin, jonkin toisen arabiklaanin maanpäällisen vallan takia. Jumalan siunaus ei seurannut tuollaista tekoa. On muistettava, että profeetta Muhammed keskeytti joskus jopa rukouksensa tuon samaisen Husseinin itkun takia. Shialaisuus on toiseen suuntaan mennyt rotuoppi, jossa ihmiset olisivat muka voineet vaikuttaa Jumalan tahtoon ja tappaa profeetan sukulaisen, jolle olisi pitänyt antaa islamin johtoasema. Oli ilmeisestikin Jumalan tarkoitus, ettei profeetan sukulaisille tullut jonkinlaista kuninkaallista asemaa islamin sisällä. Jumalan tahto tapahtuu aina, on meidän asiamme ymmärtää sitä.

Profeetta Muhammed julisti islamia, jossa tämä koko maapallo ei merkinnyt Jumalan silmissä hyttysen siiven vertaa ja vielä seuranneet kalifit seurasivat tuota esimerkkiä. Maanpäällinen valta ei ollut uskon ydin, mutta asia kääntyi päälaelleen vain kymmenissä vuosissa. Onneksi islamin valo oltiin ehditty siirtää eteenpäin ja se jatkaa ihmisten sydämissä edelleen.

Jumala ei ole epäoikeudenmukainen. Jumala antaa myös ei-uskovaisille maanpäällistä hyvää. Se ei ole koskaan ollut sidoksissa ihmisen uskoon. Autuaita ovat ne, jotka saavat johdatuksen oikealle tielle.

On muistettava, että Profeetta seurusteli alhaista syntyperää olevien ihmisten kanssa ja tässä lienee syy, miksei hänen setänsä Talib koskaan kääntynyt islamiin. Myös musta mies Bilal oli Profeetan seuralaisia ja häntä saamme kiittää islamilaisesta rukouskutsusta.

Suomalaisena en voi ottaa päälleni jotain taakkaa kolonialismista, jota meille pohjois-afrikkalaisten toimesta syötetään. Valkoisia syytetään epäoikeudenmukaisuudesta, mutta naiset kyllä kelpaa. Mutta onko kukaan nähnyt Suomessa – tai muuallakaan – arabin ottavan somalia tai mustaa puolisokseen? Se rasismi, mikä mustaan ihonväriin arabeilla liittyy ei ole suomalaiselle helposti nieltävä asia. Ei kai uskonto voi laittaa ihmisiä tällaiseen rodulliseen suhteeseen keskenään?

Kun pohdin näitä en todellakaan kuvittele, että minä suomalaisena voisin heimoni kanssa nostaa itseäni islamilaisen umman johtoon. Olen ollut nöyrää oppilasta, enkä ole juurikaan edennyt tuossa islamin opiskelussa. Kyse on siitä, että joudun torjumaan räikeitä “tulkintoja” islamista joihin törmään jatkuvasti.

Islamissa on viisi pilaria. Jos sen keskeinen pilari – tuo usko yhteen Jumalaan – horjuu, koko rakennelma kaatuu. Muissa pilareissa voi olla heikkouksia, mutta teltta pysyy vielä kasassa. Profeetan ensimmäinen vaimo oli ensimmäisiä muslimeita. Hänen aikanaan ei vielä ollut rukouksesta tullut pakollista. Hän kuoli muslimina ilman, että olisi suorittanut rukouksiaan. Samalla tavalla tunnetaan muslimeita, jotka kääntyivät islamiin ja kuolivat melko pian. Luonnollisestikaan he eivät harjoittaneet kaikkia uskonkappaleita, mutta heillä oli vahva usko uskontunnustustukseen. On vain yksi Jumala ja Muhammed on Hänen lähettiläänsä. Nyt ihmiset suorittelevat kaikkia pilareita ja viilaavat rukousasentoja, mutta vahva usko islamin tärkeimpään pilariin on heikko tai olematon.

Arabi voi nähdä jonkin muslimin – esim. Intiassa – syyllistyvän epäjumalan palvontaan, jos hän rukoilee tai itkee haudoilla. Näin varmaan osassa tapauksia onkin. Minä nyökkäsin kerran toiselle ihmiselle – huom. en kumartanut – ja ohikulkevia naisia koko ajan tuijetteleva arabi syytti minua epäjumalanpalvonnasta. Sisäinen tilani ei kuitenkaan mielestäni heijastanut toisen luodun palvomista – kyse oli kotikasvatuksen myötä opitusta kohteliaisuudesta. Minä puolestani haistan arabien halussa korostaa itseään rotuun tai kieleen perustuen – kentien kolonialismin jättämän alemmuuden tunteen kompensoimisen lisäksi – halua saada kiitosta islamin uskonnosta, josta voi kiittää ainoastaan Jumalaa. Lähtökohta on se, että oli Jumalan päätös, että islam tuli ihmisille. Hän ei tarvinnut siihen mitään rotua, mutta luonnollisestikin profeettojen täytyi syntyä johonkin heimoon. Kilpailu ei ole siis siitä, kuka on muslimien johtaja, vaan kuka on paras Jumalan silmissä. Maallisen arvostuksen janoaminen ei kuulu islamiin – se on meidän ihmisten lihan heikkoutta.

Tieteellinen maailmankäsitys sovellettuna politiikkaan lähtee siitä, että jossain tiedetään mikä on ihmisille hyväksi ja sitten pyritään sellaista tilaa kohti. Jossain joukkoliikkeissä sanotaan vain, että pulinat pois ja sitten ajetaan tuollaisia asioita kaikelle kansalle. Ihmisen menestys on helppo mitata tällaisilla tekijöillä. Onko ihminen onnistunut hankkimaan itselleen rahaa, mainetta ja onko hän terve yms.?

Pahimmillaan tällainen tieteellinen maailmankäsitys oikeuttaa ihmisten tappamisen tuollaisten asioiden toteuttamiseksi. Neuvostoliitto teki paratiisia tuhoamalla systemaattisesti työläisten luokkavihollisia ja alisti kapitalistien kätyreiksi nimittämiä naapurikansoja. Työläisille hyvää ajettiin tappamalla kapitalistit ja kuskaamalla pienten kansojen edustajia Siperiaan pakkotyöhön.

Saman tieteen varjolla vammaisilta otetaan oikeus lisääntyä, koska on esim. 51%:n mahdollisuus saada vammaisia lapsia. Tällaista tehtiin humaaneissa maissa kuten Ruotsi. Kun ajat muuttuu tehdään uutta historiantutkimusta, joissa tuollaisen vanhan tieteellisen käsityksen vallassa tehdyt asiat tuomitaan – mutta jatketaan tämän hetken ihmistietämyksen varassa vastaavia omalaatuisuuksia ja paljastetaan niiden virheet myöhemmin. Tämä kaikki matkalla muka johonkin parempaan maailmaan.

Muslimina tiedän, ettei vääryys maailmasta koskaan poistu – se voi muuttaa muotoaan. Kukaan luotu ei elä ikuisesti. Tämä totuuden helposti määrittelevä aika länsimaissa tekee ihmisistä julmempia. Kaikkien on tiedettävä, että ajettavat asiat ovat totuuksia ja tieteen varmistamia.

Yhdysvallat koki sodat jossain Irakissa jonkinlaisiksi kirurgisiksi operaatioiksi, joissa maailmanyhteisö leikkaa kannaltaan haitallisia ihmisaineksia pois muiden hyvinvoinnin tieltä. Irakissa on niin paljon öljyä, ettei tuollaista avainalaa saa jättää vihamielisiin käsiin. Irakilaiset eivät saa äänestää USA:ssa ja Amerikan politiikot kokivat tekevänsä oikein omien äänestäjiensä edun nimissä – ja varmasti myös Teksasin öljymiesten kannalta.

Profetta Muhammed oli loppuvaiheessa tilanteessa, että olisi voinut hieman alkaa “nauttia” maallisista eduista. Koska hän oli profetta hän ei niin tehnyt. Hän halusi kuitenkin joka päivä pyytää Jumalalta ja siksi hän jakoi iltaisin kaikki lahjat ja tavarat, joita oli mahdollisesti päivän aikana saanut. Itse hän söi vähän.

Me ihmiset emme tiedä mikä on meille hyväksi. Me haluamme asioita, jotka saattavat olla meille haitallisia. Rahaa saatuamme alamme syödä liikaa. Raha vääristää suhteemme sukulaisiin. Kuinka moni rikas ihminen pelkää omien sukulaisten pyrkivän hyötymään hänen rahoistaan. Kuinka moni sukulainen luulee rahan antavan onnea ja toivoo kitsaan sukulaisen kuolevan ja jättävän perinnön mahdollisimman pian. Maksettu rakkaus on kaikkein vaivattominta. Voi ottaa naisesta vain sen osan, jonka haluaa tarpeisiin. Kasvot aina meikattuina maksulliset naiset tarjoavat palvelunsa. Kun ikää ja ongelmia alkaa tulla liikaa, rahalla voi vaihtaa nuorempaan.

Rahakkaat miehet saavat helposti naisia myös vaimoikseen, mutta aika usein motiivi ei ole tasa-arvoisen perheen perustaminen. Tasa-arvo merkitsee, että nainen pääsee vähistä rahoista tasa-arvoisesti rikkaan miehen rahoista osalliseksi Miehen rahat kuuluu perheelle ja kun mies ei enää kiinnosta voi lähteä menemään ja lähettää elatusmaksut miehelle, ellei jopa onnistu saamaan puolia omaisuudesta. Moni rikas mieskin on aika vainoharhainen naisten motiivien suhteen ja aika vaikeaa on löytää rehelliselle pohjalle perustuvaa puolisoa. Vesa Keskinen edustaa kai julkisuudessa tuollaista rahamiestä. Kaiketi tämä yhdenlaisia arvoja ja mittatikkuja antava aikamme pitää häntä kadehdittavana menestyjänä. Välillä on melkein alaikäistä suomalaista tyttöä kainalossa, välillä silmiä viihdyttää brasilialainen samballa takapuoltaan pyörittävä naarastiikeri. Ghanan naisilla lienee vielä jotain viidakon alkuvoimaa ja sieltä löydetty “rakkaus” pitää myös uutisoida, että muutkin tajuaa kuinka raha tekee onnelliseksi.

Islamissa me emme tiedä mikä on meille hyväksi. Kerran eräälle miehelle kävi onnettomuus ja hevonen karkasi. Ihmiset surkuttelivat, että kävipä huono tuuri. Mies vain sanoi, ettei tiedä oliko se hyvä vai huono asia. Hevonen palasi suuren villihevoslauman kanssa ja sitten ihmiset sanoivat, että kävipä miehellä nyt tuuri. Mies vain sanoi, ettei tiennyt oliko se tuuria. Vähän ajan päästä miehen poika loukkaantui vaikeasti, koska putosi erään tuollaisen villihevosen selästä. Kyläläiset sanoi taas, että kävipä huono tuuri. Mies sanoi, ettei tiennyt oliko se huonoa tuuria. Sitten tuli sota ja kaikkien pojat määrättiin sotaan ja kuolivat, mutta vammautunut poika selvisi kutsunnalta vammansa takia. Nyt ihmiset taas sanoivat, että kävipä tuuri ja mies sanoi, ettei tiennyt oliko se hyvä asia…

Meidän ei pidä laittaa liikaa toiveita tähän maailmaan. Kun naulaamme uskomme Jumalaan ja saavutamme tilan, jolloin emme halua liikoja tästä maailmasta, emme myöskään menetä mitään, kun tämä maanpäällinen elämä päättyy. Ne pienet hyvät asiat, jota teemme tänään ovat arvokkaita. Katseemme tulisi olla siinä, mitä jätämme jälkeemme – ei siinä mitä saamme tästä elämästä irti.