JUNTTIMUSLIMI IHMETTELEE

Olen vain tällainen tavallinen suomalainen mies, joka ei paljoa auktoriteetteja kumarra. Se on varmaankin suurimpia syntejäni. Siksi en myöskään aloita kirjoituksiani vedoten johonkin tiettyyn hadithiin, jonka jatkeeksi lisäisin jonkun auktoriteetin tekemän tulkinnan siitä Tämän jälkeen yrittäisin huuli pyöreenä ihastella suurta viisautta, jota todellisuudessa en olisi edes käsittänyt.

Tulee mieleen ne papit, jotka selittävät kristinuskon kolminaisuusopin järjettömyyden sillä, että suuri ihme onkin se, ettei pieni ihmisjärki sitä kykene käsittämään. Islamissa minuun uppoaa kaikki asiat pienimmästä yuksityiskohdasta alkaen. Valitettavasti monissa tulkinnoissa islamin puhdas ja Jumalasta lähtöisin oleva olemus muuttuu Joillekin tulee tärkeimmäksi tehdä jotain järjettömiä sovellutuksia.

Isoisäni kertoi aikoinaan huvittuneena jostain juutalaisesta miehestä, joka ei uskontonsa mukaan saanut tehdä tulta sapattina – siis lauantaina. Niinpä hän laittoi valot päälle juuri ennen sapatin alkua. Toisissa juutalaissovellutuksissa on automaattinen lampun sytytin joka kytkee valon päälle juuri ennen sapatin alkua.

Tällaista henkistä juutalaista saivartelua esiintyy paljon myös islamissa. Islamin säännöksiä muokkaillaan ja kikkaillaan niillä kaikin tavoin. Kuukautisia voi säädellä ja aina ei ole muuta motiivia kuin selvitä helpommalla esimerkiksi paastosta. Joku muslimi voi tuntea olevansa hyvä muslimi pestyään takapuolensa niin huolella, että upottelee sormeaa edes takasin. Puhtaus ennen kaikkea.

Bangladeshilaiset veljet laittavat vessapaperista tupon peniksensä ympärille ja hyppivät aikansa (ainakin 5 minnuutia), että viimenenkin virtsatippa tulee ulos, eikä tahraa vaatteita. Islamin uskontoon kuuluviin rituaaleihin saa uppoamaan niin paljon aikaa, ettei ehdi opiskella tai tehdä hyviä tekoja kanssaihmisille. Helvetin tulta on syytäkin pelätä, mutta onko paratiisi auki vain tuollaisista siivousneurooseista kärsiville. Mielestäni kohtuus kaikessa on hyvä suomalainen sanonta tässäkin kohtaa. Samaiset ihmiset voivat sallia itselleen vapautuksia rehellisyyden vaatimuksesta toisia muslimeja kohtaan.

Nämä ovat huvittavilta kuulostavia asioita suomalaisesta, mutta ei tässä itsekään ole syytä alkaa saivartelemaan. Jos joku veli kokee tuollaisten asioiden pitävän Jumalaa lähellä niin miksi minä tuomitsisin ketään. Itse en vain aina tavoita heidän ajatuskulkua. Antakoon Jumala minulle suurempaa ymmärrystä näiden kulttuurisista seikoista tulevien pyöritysten keskellä.

Suomalaiset puolueet ovat alkaneet haalia muslimeita listoilleen. Moskeijoissa käyvät muslimit ihmettelvät välillä keitä nuo heidän edusmiehikseen ja –naisikseen pyrkivät oikein ovat. Useimmat eivät ole mitään moskeijoissa käyviä (ts. harjoittavia muslimeja).

Toisaalta ei ole mielestäni hyvä jos moskeijoiden väki alkaisi jakautua eri puolueiden kannattajiksi. Vaalikamppanjat ovat toistaiseksi välttäneet moskeijat. Suomessa on kyllä olemassa tietynlaista tarvetta saada muslimien ääni kuulumaan. Taitaa olla kuitenkin parempi olla ponnistelematta liikaa. Muslimit ajattelevat saavansa jotain konkreettista, mikäli tukevat jotain ihmistä tai puoluetta.

Monet maahanmuuttajat menevät mukaan politiikkaan toiveenaan saada sukulaisia maahan. Siis korvaus omasta puolueelle tehdystä työstä olisi odotettavissa suopeana suhtaumisena oleskelulupatiskeillä. Toistaikseksi en ole havainnut kenenkään pyrkivän ajamaan sen suurempaa linjaa muslimeiden hyväksi.

Toistaiseksi maahan muuttaneiden muslimeiden koulutustaso on niin alhainen ja toisaalta heidän omaksumansa käyttäytymismallit omista kotimaistaan niin demokratialle vieraita, että matka on pitkä järjestelmään mukaan menemiseksi. Toki sinne voi mennä, mutta siellä luovimen ei suju ainakaan ensimmäisen polven maahanmuuttajilta.

Kuvaavaa omien ajatustapojen kaavamaisuudesta on esimerkiksi se, että olen kuullut Suomessa joidenkin jopa kehuvan omien maidensa poliiseja, koska sakot saa maksettua halvempina ilman kuittia. Toisaalta oman poliisin mielivalta liitetään välillä myös suomalaisen poliisin toimintaan ja siksi poliisin toimintaa epäillään täällä sellaisissakin asioissa, joissa se on aiheetonta.

Ilmeisestikään nämä maahanmuuttajamme eivät ihan vielä ymmärrä mikä syöpä korruptio on, jos se pääseen rehoittamaan. Kuka maksaa viranomaisten palkat, jos sakot katsotaan jonkinlaiseksi omaksi palkanlisäksi – eikä valtiolle tilitettäväksi asiaksi? Lisäksi tällaisessa käytännössä on vaarana, että poliisi etsimällä etsii virheitä ihmisistä päästääkseen hyötymään kansalaisista itse taloudellisesti. Kuuleman mukaan ihmisiä sakoitetaan ennen Id-juhlia miltei mielivaltaisesti useissa muslimimaissa ja kehitysmaissa yleisemminkin…

Monissa kehitysmaissa politiikkaan osallistumista varotaan, koska epäsuosioon joutuminen voi johtaa suuriin ongelmiin koko perheelle. Toisaalta silloin kun pääsee lypsämään valtiota, se on tehtävä nopeasti, koska ei tiedä kauanko se voi jatkua. Nämä käyttäytymismallit saattaisivat siirtyä Suomeen ja vaikuttaisivat ainakin ensimmäisen polven siirtolaisten toiminassa.

Olen kuullut ihmisten joutuneen kiristyksen kohteeksi moskeijoissa, kun joku vain ehtii kuvitellakin, että jotain rahaa olisi tullut esim. Saudeista. Joku alkaa kiristämään viranomaisille ilmiantamisella ja siten haluaa ”päästä osingoille” tai itse he ilmaisevat sen ‘haluna auttaa’. Ei usein puhettakaan, että oltaisiin iloisia ja uskottaisiin jonkun huostaan uskotun rahan päätyvän oikeaan käyttötarkoitukseen ja ponnisteltaisiin islamin asian ajamiseksi Suomessa yhdessä tuumin. Ilmeisesti he tuntevat omien alueidensa kansalaiset paremmin kuin minä, tällainen tavallinen suomalaisjuntti, joka haluaa uskoa viranomaistensa ja johtajiensa vilpittömyyteen.

Itse haluan välttää politiikkaa, koska islamin uskon säilyttäminen ympäristössä, jossa lehmänkaupat ja muut juonittelut ovat arkipäivää, voi olla ylistepääsemätön tehtävä.

Muslimien tulisi turvata kaikissa oloissa Jumalaan. Mikäli meitä potkitaan päähän, sen pitäisi lähentää meitä Jumalaan. Mikäli asiamme maallisesti alkaisivat parantua, me kenties unohtaisimme Jumalan palvelemisen ja ottaisimme materian palvontamme kohteeksi.

Minun ikäpolveni on kasvanut aikana, jolloin kouluissa ei ollut juurikaan maahanmuuttajia, muslimeista puhumattakaan. Meidän kuvamme islamista muotoutui sanomalehtien, television ja kirjallisuuden välityksellä.

Muslimit olivat opetuksessamme kieroine sapeleineen juonivia Ahmed Ahne tyyppisiä vallantavoittelijoita. Islamiin käännyttyäni löysin toisenlaisen puolen. Monet uskoivat vilpittömästi islamiin ja olivat mitä rehellisimpiä ihmisiä. Olen viime aikoina havainnut myöskin noita Ahmed Ahne tyyppisiä hahmoja, jotka hamuavat valtaa moskeijoissa. Onneksi en suomalaisena ole kykenevä ja vielä vähemmän halukas lähtemään valtapeliin mukaan. Koraania lausun omalla tavallani ja ymmärrän islamista vain rajallisen osuuden.

Itse pyrin tavoittamaan sitä suoruutta ja niitä hyviä ominaisuuksia mitä islamin usko minulle edustaa. Siksi nuo moskeijoissa etuilemaan pyrkivät ja johtaviin asemiin vaikka kieroilulla pyrkivät eivät voi viedä uskoani islamin totuuteen. Jos laittaisin toivoni luotuihin olentoihin ja odottaisin jokaisen vastaantulevan muslimin olevan täydellinen muslimi, pettyisin uskossani varsin pian. Olisin varmaan jo luopunut uskostani. Minä laitan toivoni yksin Jumalaan, ja se ei petä koskaan.

Itse olen miettinyt kuinka ihanteellisesti monet suhtautuvat uskontoihinsa tai ideologioihinsa. Kristityt ovat monesti käpertyneet uskoonsa maanpäällisin odotuksin: Jos uskon Jumalaan saan menestystä maanpäällisessä elämässäni tai sairauteni paranevat.

Kommunistit tai jonkinlaiset utopistisosialistit uskoivat vielä 1970-luvulla ponnisteluillaan olevan arvoa, koska kenties jonain päivänä maan päällä vallitsisi veljeys ja tasa-arvo ihmisten kesken. Nuo vanhemman polven kommunistit eivät havainneet muutoksia ilmastossa tai maapallolla yleisemmin. He eivät miettineet, että jokin asia voi johtaa maapallomme tuhoutumiseen. Nykyiset taivaanrannan maalarit – siis aikamme kommunistit tuskailevat kuinka pelastaa maapallo. Ihan kuin se ilman Jumalaan turvaamista olisi mahdollista.

Me muslimit tiedämme, että on oltava valmiina henkilökohtaisesti kohtaamaan kuolema, koska vain. Nykyisten katastrofitietoisuuksien kasvettua islam onkin vain noussut ajankohtaisemmaksi elämäntavaksi ja uskonnoksi. Siksi sen oikeudesta ei ole epäilystäkään. Sillä niin kuin tiedämme, jokainen luotu joutuu maistamaan kuolemaa. Se on totuuksien totuus..

Islam ei lupaa maanpäällistä onnea. Paras aika elää maan päällä meni jo, se oli profeetta Muhammedin aikana. Me ponnistelemme islamin tiellä, että voisimme lopulta päästä paratiisiin. Islam tarjoaa samalla kuitenkin parhaan mallin elää lyhyt maanpäällinen vaelluksemme. Meidän ei tule kiintyä tähän elämäämme. Tehkäämme vain hyviä tekoja toisille ja odottamatta toisilta luoduilta mitään. Meitä koetellaan koko ajan. Pistämmekö toivomme luotuihin olentoihin tai kenties rahaan, vai turvaammeko iankakikkiseen Jumalaan.

On varsin yleistä ajatella, ettei totuutta ole olemassa. Elämässä on rajattomia mahdollisuuksia – siis nauti ja toteuta itseäsi. Islamia puolestaan syytetään pelon ja jopa saatanan uskonnoksi.

Jos nyt ei mennä saivarteluihin siitä miten ihmisen pitää elää tämä lyhyt elämä. Siihen on islamissa viisaat ohjeet. Niin juuri islamin kehoitus muistaa omaa kuolevaisuuttaan on ajatuksena yksinkertainen. Tämä totuuksien totuus, että jokainen maistaa kuolemaa on kaikkien hyvien tekojen salaisuus. Mitä meillä on esittää Jumalan edessä silloin? Kukaan ei voi kohdata minun kuolemaani puolestani.

Mikäli ajattelemme ensi vuoden työmahdollisuuksiamme, saatamme alkaa kampittaa kilpailijaa pois tieltämme. Kauniitkin naiset rupsahtavat rinnallamme ja Jumalaa pelkäämättöminä, katseemme suuntautuu aina nuorempiin. Saatana on jopa niin ovela, että kuiskuttelee muslimien korviin, että on luvallista ottaa neljä vaimoa jne., vaikka todellisuudessa lihan himo ohjaa monia harhaan.

Onkin kuvaavaa, että materialismin sokaisemat muslimiveljet, jotka haluavat samoja asioita kuin länsimaalaiset ateistit – paitsi ehkä rankkaa raatamista rahan eteen – pitävät omaa naisten kanssa pelehtimistä miltei Jumalan käskyjen toteuttamisena. He sanovat, että muut ei-muslimit tekee syntiä, mutta me muslimit voimme vaihdella naisia islamin sallimissa rajoissa. Todellisuudessa tällaisten esittäjät rakentavat paratiisiaan maan päälle. Monta kertaa he rikkovat avioliittonsa nuoren naisen himossaan ja särkevät entisten vaimojensa ja lastensa sydämet ja tulevat saamaan rangaistuksen elämänsä päätöksessä.

On tietenkin mahdollista, että joku ottaa toiseksi vaimokseen sellaisen naisen, joka ei ulkonäkönsä tai muun syyn takia muuten kelpaa kenellekään tai joka on jäänyt leskeksi. Silloin Jumala näkee teon takana olevan aikeen ja siitä saattaa tulla siunausta.

Kuolevaisuutensa muistaminen johtaa myös katumuksen harjoittamiseen. Tämä elämämme on valmistautumista kohtaamaan sen päätepiste. Mutta siinä onkin sen suurin siunaus. Koska tajuamme kuoleman ajatusta vasten aikamme rajallisuuden, on sillä mitä teemme tänään suuri arvo. Me emme voi muutaa aiempia tekojamme. Voimme toki katua ja meidän tuleekin katua tekojamme.

Juuri tällä hetkellä on arvoa. Mikäli muistamme rajallisuutttamme ja tajuamme ajan arvon, emme haaskaa aikaamme, kuten rajattomuuden illuusion maailmassa elävät ei-uskovat tekevät.

Onko islamiin suhtauduttu aina yhtä huonosti kuin tämän päivän länsimaissa. Lueskelin Edward Laboulaye nimisen ranskalaisen tekemää kirjaa Abdullah, joka ilmestyi suomeksi v. 1928. Siinä islamilaiseen Jeddan kaupunkiin sijoittuvassa kertomuksessa islamin uskovaisten ajatuksia verrattiin nimenomaan sisäisen viisauden kautta länsimaiseen lähinnä kristilliseen maailmaan.

Ostin parilla eurolla kyseisen kirjan, joka ilmestyi ns. viiden markan pokkarisarjassa. Olen haalinut kaikenlaista suomalaista materiaalia, mitä islamiin vähänkin liittyen on saatavailla. Itse yllätyin myönteisesti.

Seuraavassa muutamia kuvauksia kirjan henkilöiden kohtaloista:

Paha saa palkkansa jo elämän illassa, kaikesta rahasta huolimatta. Raha ei auta tuolloin.

”Käydessäni viimeksi Jeddassa huomautettiin minua hänestä (Omar). Hän oli laiha, keltaihoinen, valkopartainen vanhus, jolla on rankeat silmät ja kasvoissa paloarpia. Hänen sanotaan olevan sulttaania rikkaamman. Varakkaat, jotka häntä tarvitsevat, liehakoivat ja imartelevat häntä, köyhät halveksivat häntä, ja moni kerjäläinen on heittänyt hänelle almunsa vasten kasvoja…mutta sanotaan tuon halveksimisen kiusaavan häntä vähemmän kuin ainaiset imartelut. Hänen puheessaan ilmenee mielen katkeruus; hän on julma ja kiivas. Hänen vaimonsa eivät häntä rakasta, hänen orjansa pettävät häntä. Viha ympäröi häntä kuin ilma, jota hän hengittää. Ei kukaan ole kuullut hänen valittavan, ylpeys pidättää häntä siitä, mutta häntä vaivaa unettomuus, ja hän viettää yönsä polttamalla hashista tai ooppiumia. Hän on kyllästynyt elämään ja pelkää kuolemaa”.

Toisaalta tarinan Abdallah on sankari. Hänen tarinansa on tavallaan traaginen, mutta sen opetus on selkeä.

” Sellainen on vanhurskaan kuolema. Jaloimmat Jumala aina ensiksi kutsuu luoksensa. Hän säästää heidät siten elämän kurjuudesta ja synnin kiusauksista. Parhaat hedelmät putoavat ensiksi puusta, huonot jäävät siihen ja kuivettuvat kypsymättä sekä heitetään yhdessä kuivan puun kanssa tuleen….

Kirjan jälkilause on väkevää puhetta:

”…Tähän päättyy tämä liiankin pitkä tarina, jonka on jutellut Jumalan köyhä – ja kuten toivon alati alistuvainen – orja Muhammed, Haddadin poika, kuuluva jaloon beni-malikien heimoon. Muhammed ei odota, että hänen kertomuksensa miellyttäisi vaateliaita ihmisiä. Heidän suosiostaan kilpailkoot Kairon ja Teheranin helmenkutojat ja siselöijät! Muhammed on puolestaan tyytyväinen jos on hetkeksi saanut itkevät hymyilemään ja nauravat itkemään. Suokoon Jumala anteeksi hänen mielettömyytensä! Kenties hän, jonka silmissä kaikki tietomme on turhuutta tuomiopäivänä lempeämmin arvostelee satua, joka lohduttaa kuin totuutta joka näännyttää ja kuolettaa sydämen. Älköön tuona kauheana hetkenä, jolloin jokaisen on vastaaminen sanoistansa, uneksijan haaveet saattako vaakaa liiaksi kallistumaan – se on Haddadin pojan toivo ja rukous!
…Jos joku paha ihminen sovittaen tämän kertomuksen itseensä siitä loukkaantuu, niin pitäköön opetuksen hyvänänsä! Kertoja ei välitä hänen suosiostaan, – hän ei ole puhunut faaraon pojille. Hän on vanha, hän on selvillä suhteestaan elämään Hän on nähnyt monen Omarin menestyvän maailmassa ja monen Abdullahin vaipuvan ennenaikaiseen hautaan. Mutta hänen luottamuksensa Jumalaan ei ole silti järkkynyt. Jumala katkeroittaa itsekkään ilon ja sulostuttaa rakastavaisen sydämen kärsimykset. Jumala kääntää hurskaan tappion voitoksi ja jumalattoman voiton häpeäksi. Hän yksin voi suoda rauhan. Hän on elämän ja kuoleman herra, lempeä ja laupias. Hänelle olkoon kunnia!”

Näin päättyy tarina, joka oli mielestäni islamilaisen viisauden läpitunkema. Muslimit – hurskaita lukuunottamatta – eivät tunnu nykyään ylläpitävän tuollaista suhtautumista elämään. Mikä on se viisaus, jota he täältä luulevat löytävän, joka saisi mielen tyyneksi islamilaisen viisauden ja uskon tavoin? Samaan aikaan kun islamilaisesta maailmasta rynnitään Eurooppaan rahan perässä, me jotka etsimme Jumalan tuntemusta, käännymme islamilaisen viisauden puoleen. Materiaaliset pyrinnöt katkeroittaa mielen ja johtaa kadotukseen. Jumala kääntää kärsimykset iloksi, jos me Häneen turvaamme.

Olen havainnut, että jopa suomalaisten keskuudessa esiintyy jonkinlaista uskonnollista kilvoittelua tai jopa viisastelua. Olen havainnut, että tänne tuodaan jostain todella huonoista esimerkkimaista islamin uskoa. Erityisesti Saudi-Arabiassa islam näyttäisi olevan vain jonkinlainen hallinnan väline. Koska maan ahnas johto haluaa rahat öljyn lisäksi pyhiinvaeltajilta, on se looginen ratkaisu.

Saudi-Arabiasta tuleva islam on varsin neuroottista. Kaikkea harhaoppisuutta pelätään. Itse islamiin kääntyneenä en varmaankaan ole oivaltanut islamista kaikkea samantien, enkä voi kuin luottaa rukoukseen ja omien aikomusten tarkkaluun (ja toki jatkuvaan opiskeluun). Jos taas sensijaan annan jonkun uleman kahlita minua alkuunsa, pelkään uskonnosta tulevan niin kuiva asia sydämeeni, että turhaudun siihen.

Pahinta tässä saudiversiossa on kuitenkin se, että islamia pitäisi noudattaa ajattelematta ja jättää ajattelu muiden huoleksi. Saudien kuningashuone sitten rahan voimalla valitsee kuka oppinut on sopivin kullakin hetkellä päättämään mikä on oikeaa islamia. Jotenkin tulee mieleen, että öljypohatat kertovat muille valitsemiensa ”oppineiden” suulla, ketkä pääsevät paratiisiin. Eikö sellainen ole mitä suurinta jumalanpilkka sellaisenaan? Minä olisin suurena oppineena (jota toki en ole) nöyrä julistamaan ketään harhaoppiseksi. Koraanissa kehoitetaan ihmistä oppimaan erinäisiä asioita ja pohtimaan niiden merkitystä.

Olisiko raha kilahtanut hattuun, vai onko kyse siitä, että halutaan esittää hurskasta ja pelotella kaikkia islamilaisia liikkeitä, jotka kiinnittävät huomiota saudijohtajien porsasteluun maailman ilotaloissa ja kasinoilla. Saudituttuni kertoi minulle maassaan laajalti noudatettavan islamia vain suvun maineen takia, ei Jumalan pelon vuoksi. Onneksi Jumala valitsee keneen muslimit turvaavat. Jos rahalla olisi täysi valta, niin kaikki olisivat todennäköisesti jo jättäneet islamin (seuranneet amerikkalaista unelmaan tms) tai joutuneet valitsemaan saudien version islamista.

On jotenkin liikuttavaa ajatella, että itse profeetta oli vain ihminen. Meidän ei tule palvoa edes profeettaa, vaikka toki rakastamme häntä ja hänen esikuvaansa. Islamissa jokaisen pitää muodostaa yhteys Jumalaan suoraan ilman välittäjiä. Nykyinen saudeista leviävä versio, jossa ‘ulema’ mustasukkaisesti haluaa syrjäyttää Jumalan ihmisten sydämistä on mielestäni lähellä islamin perussanoman kumoamista. Muhammed (rauha hänelle) ei ollut välittäjä Jeesuksen tapaan (kristillisessa versiossa) ihmisten ja Jumalan välillä. Hän oli vain profeetta, jolle islam tuli täydellisenä. Nyt ulema on kiusallisesti pyrkimässä jonkinlaiseksi portiksi, joka valitsee paratiisiin menijät. Kristillisessä historiaasa oli aika, jolloin paikka paratiisiin lunastettiin maksamalla almuja katoliselle kirkolle.

Suomalaiset veljet ja siskot ovat usein aika moisesssa pyörityksessä käännyttyään islamiin. Kuka valitsee minkin suuntauksen. Jollekin tärkeintä on esimerkiksi Muhammad sanan lauminen oikein, koska aviopuoliso on sanonut niin. Usein suomalainen ihastuu islamiin vasta saatuaan muslimipuolison. Muslimipuolisolla ei aina ole islam mielessä, kun vaimo tai aviomies valitsee islamin. Suomalainen lähtee aika helposti mukaan siihen, että antaa puolisolleen oikeudet mitä islamin mukaan hänelle kuuluvat. Islamin mukaan pääpainon pitäisi kuitenkin puolisllakin olla oikeuksien antamisessa toiselle, ei suinkaan niiden vaatimisessa itselleen. Olen kuullut, että tämä olisi eräs umman sairauksista tällä hetkellä. Aviomies vaatii oikeuksiaan (4 vaimoa jne), mutta jättää antamatta islamin edellyttämät oikeudet jo ensimmäiselle vaimolle. Voiko siis sellaisesta seurata menestystä tässä elämässä tai tulevassa?

Olen usein aika vaikeassa tehtävässä, kun kuulen aviomieheen pettyneen naisen lähteneen lapsineen omille tielle ja jopa alkaneen käännyttää lapsiansa pois islamista. Sitä saa mitä tilaa. Epärehellisillä motiiveilla avioliittoon mennyt mies alkaa sitten itkeä moskeijoilla tai muualla sitä, että nainen oli ollut kiero. Hyville muslimeille, joita olen tavannut, ei jostain syystä ole osunut niitä kieroja vaimoja. Samat luikurimiehet tulevat sitä paitsi moskeijaan vasta silloin kun ongelmat ovat kasautuneet. Tietenkin joku kohtalotoveri jaksaa jonkun aikaa kuunnella moista jutustelua, mutta usein tuollaisessa tilassa olevat miehet riitelevät lopulta itsensä moskeijoistakin ulos.

Mikäli ihminen todella kokee vilpitöntä katumusta ja kääntyy Jumalan puoleen – ei ihmisten – ja on kärsivällinen, alkavat rukoukset varmasti vaikuttaa ja ongelmat poistuvat. Joskus rukouksiimme vastataan vasta meidän kuolemamme jälkeen. Meidän pitäisi aina hakea apua Jumalalta – ei ihmisiltä tai Saudi-Arabian öljyrahoista.

Islamilaisessa maailmassa tuntuu olevan erikoinen suhtautuminen lasten kasvatuksessa. Oma otokseni tosin perustuu vain maahanmuuttajien seuraamisella saatuun kuvaan ja voi siis mennä pahastikin harhaan. Pojat saa oppia kokemuksen kautta, mutta musliminaisten kavatuksessa on vain yksi periaate. Peittäkää itsenne ja pysykää kotonanne. Jos nainen joutuu raiskatuksi, vaikka kuinka peitettynä, tuomio miesten taholta on yksiselitteinen ja ankara – naisen vika. Asiaa ei lievennä edes se seikka, että nainen on lähetetty miehen puolesta esimerkiksi sosiaalivirastoon asioimaan.

Yhdyn siihen käsitykseen, että naisen tehtävä on säilyttää kunniallisuutensa ja varmasti Jumala palkitsee hyvän naisen kunnollisilla lapsilla ja paratiisilla. En ole kuitenkaan ihan varma onko muslimimiesten suhtautuminen poikien kasvatuksessa samalla tavalla oikeaan osunut.

Muhammed (rauha Hänelle) opasti omana aikanaan nuorta poikaa, joka halusi synnillisesti seksisuhteisiin naisten kanssa. Profeetta kysyi haluaisiko nuorukainen, että joku makaisi hänen siskonsa kanssa menemättä naimisiin..entä äidin, entä tyttären. Poika vastasi kielteisesti kaikkiin näihin. Profeetta jatkoi loogisesti, että kaikki naiset ovat joidenkin siskoja, äitejä, tai tyttäriä.

Miten on laita nykyaikana? Muslimimaista tulevat pojat ovat aloitelleet sukupuolielämänsä usein synnillisesti. Monet maksulliseen rakkauteen turvautuen tai sitten jonkun sukulaistytön kanssa salaa muiden silmien välttäessä. Tällaisille pojille rietastelu kohdistuu ”huonoihin” naisiin, jotka toimivat epäislamilaisesti. Oman äidin petollisuutta nämä musliminuorukaiset eivät ole joutuneet todistamaan. Siis oma äiti on pyhä ja kaikkien naisten tulisi olla sellaisia. Muiden äitien ja siskojen heikkouksia saa koetella.

Tällaisista synnillisistä seikkailuista nauttineet pojat ova kasvaneet miehiksi ja lopulta saaneet lapsia esimerkiksi suomalaisen naisen kanssa. He eivät katso omaa elämäänsä katuvina. Oli hauskaa aina tilaisuuden tullen tehdä syntiä naisten kanssa. Usein nämä isät suovat saman omille pojilleen. Menkööt ja temmeltäkööt aikansa. Tyttärien – ja omien vaimojen – suojelu menee monesti yli. Ilmeisesti kokemuksissa on myös toisten miesten vaimoja, kun asia niin askarruttaa.

Olen tavannut monia muslimimiehiä, jotka puolustavat täydellisiä ’sontiaispoikiaan’, mutta ovat ylimitoitetun tiukkoja jopa kunnollisina näkemiini tyttäriinsä nähden. Näin he siirtävät huonoa ja täysin epäislamilaista mallia taas seuraavalle sukupolvelle. Jos heidän maissaan islamia oltaisiin noudatettu oikein, varmasti Jumala olisi antanut suuremman kunnioituksen islamilaiselle maailmalle kuin nykyisin on laita.

Jo pelkällä suomalaisella kasvatuksella ymmärrän hyvin, millaisia olivat ne pojat, jotka menivät puristelmaan tyttöjä näiden rintojen kasvun alettua. Samoin muistan poikia, joita alkoi kiehtoa tytöt ja sen jälkeen he aloittivat henkisen väkivallan saadakseen tahtonsa läpi. Joku herkkä tyttö jos sattui ihastumaan, tuollainen hulttiopoika painosti suutelua pidemmälle. Seuraavana päivänä sama poika sylkäisi päälle ja leimasi tytön h**raksi ja jatkoi uusien valloitusten tielle.

Suomessa on nykyisellään paljon muslimipoikia kouluissa. Monet heistä suhtautuvat tyttöihin perin holtittomasti. Muslimimiehet puolustavat tuollaisia poikia. Tuollainen malli naisiin nähden ei tunnu huolestuttavan Suomeenkin rantautuneita isiä. Melkein tuntuvat olevan ylpeitä jälkikasvustaan. Ovatko ehkä tulleet isään? Ei millään haluaisi ajatella näin.

En voi sille mitään, että ‘ryssä’-sana tulee – pahaa tarkoittamatta – huuliltani vielä musliminakin ollessani. Se ei todellakaan ole mikään kirosana. Se on koeteltu sana, jota on käytetty mm. ilmauksessa ”ryssä on ryssä, vaikka sen voissa paistaisi”. Näen isoisäni taistelleen oikeutetun asian puolesta 70-vuotta sitten ateistista Neuvostoliittoa vastaan. Tiedämme miten systemaattista raiskaaminen ja ryöstäminen oli itäisten uskonnottomien barbaarien edetessä keski-Euroopassa. Stalin komensi todellista raiskaaja-armeijaa. Kenties Jumala salli voitot, koska vastapuolella vannottiin myöskin uskonnottoman fasismin nimeen.

Suomi säilyi miehitykseltä, kiitos Jumalalle. Lukuisat miehet olivat todellisessa hädässä rintamalla ja rukoilivat Jumalaa hädän hetkellä. Yksinkertaisesti minkäs teet kun kristityn papin uralta ateismiin kääntynyt Stalin mielipuolisessa viholliskuvien näkemisessä komensi vankileiristöstä kootun armeijansa kohti Suomea. Suomen sotilaita ei kannustanut ahneus tai turha ylpeys. He olivat omalla tavallaan Jumalalle alistunutta kansaa, vaikkei muslimien käännytystyö ollutkaan saavuttanut heitä vielä.

Toki tiedostan, että myös venäläiset ja muut siellä asuvat ihmiset tarvitsevat Jumalan tuntemusta ja tappaminen ei ole ratkaisu venäläisongelmaan. Koen jonkinlaista sukulaisuutta tsetseenien ja afghaanien kanssa, jotka molemmat ovat muslimeina joutuneet itse sitä provosoimatta ryssien hyökkäyksen kohteiksi. Venäläiset olivat mitä tyytyväisempiä saadessaan avata agenttinsa ja rajansa NATOn käyttöön afghanistanissa vuonna 2001.

Onneksi Venäjällä elää kasvava muslimiväestö, joka Pietarissa ja Moskovassa kasvaa ja levittää islamia siellä. Kenties tulee vielä päivä, jolloin ryssää voi kutsua islamilaisesti velivenäläiseksi. Islam on rauhan uskonto, jonka ei anneta elää rauhassa. Saatana on vannonut taistelevansa islamia vastaan loppuun asti.

Islamilainen rauhanaate ei kuitenkaan voi olla millekään kommunistiselle rauhanaatteelle sukua. Islam ei lupaa maanpäällistä paratiisia. Maan päällä me vain ponnistelemme ja jos onnistumme voittamaan saatanan juonet ja (nafsimme) lihamme himot, niin – jos Jumala suo -voimme päästä paratiisiin. Voi kuinka hienoa olisi, jos Jumala olisi meihin tyytyväinen.

Muslimina minä olen muslimi ensisijassa, mutta jokainen ihminen on jostain kotoisin. Suomalaisena minä tunnen syvää kunnioitusta sotaveteraanien työtä kohtaan. Sen ei tarvitse kääntyä miksikään ylpeydeksi. Enhän voi siipeillä toisten tuskien ja voittojen avulla. Saan nauttia heidän taistelujensa hedelmistä ja siksi olen kiitollinen siitä.

Suomi oli vielä 1970-luvulle asti keskimäärin Eurooppaa uskonnollisempaa seutua. Nyt emme kylläkään enää erotu eduksemme. Islamin leviäminen suomalaisten keskuuteen voisi muuttaa tuon asetelman. Voisiko Jumalata valita kansamme vielä kerran suurten rukousten kansaksi – kuten 1939 – nyt alistumalla islamiin. Onhan Jumala tehnyt uskonnostaan täydellisen islamissa.

Suomalaisena muslimina koen olevan jonkinlainen pioneeri. Toki kansamme edustajia on kääntynyut islamiin jo aiemminkin. Monet ovat pitäneet islamin omana tietonaan. On ollut turha huudella islamia ympäriinsä. Ei se sinänsä helpommaksi ole tullut tänäkään päivänä. Hullun kirjoissa on tässä maassa on niin luvattoman paljon ihmisiä. Kaikenalaisten psyykelääkkeiden tarjonta saa ihmiset lokeroimaan kaikki erilaisia asioita edustavat ihmiset siihen samaan pilleristien kategoriaan.

Minä en saa islamilleni hyväksyntää sukulaisiltani. Miksi vaihtaa koetellulta linjalta pois, kuulen toistettavan. Meidän vanhempamme ja sukulaisemme ovat eläneet ihan kelvollista elämää. Vain usko Jumalaan on puuttunut ja sitä myöten kaikki tärkein koko elämässä. Itse asiassa tänä päivänä jopa kristillisiin piireihin eksymistä pidetään monissa suvuissa huonona asiana. Kyse on hurahtamisesta. Jos on ongelmia elämässä, niin ratakaisuksi tarjotaan kuntoilua tai jotenkin muuten ”itsestään välittämistä”. Tämä on toisaalta hyvä sillä islam on hyvää tietä tulossa hyväksyttäväksi vaihtoehdoksi.

Monet kirkon pelleilyyn kyllästyneet pitävät sitä jopa parempana vaihtoehtona – elleivät sitten hillu jossain Hare Krishna touhussa mukana. Itämainen filosofia on hienompaa kuin Jumalan tiella kilvoittelu. Ihminen kokee itse päättävänsä miten ja milloin Jumalaa tarvitsee.

Kirjoittelen tässä näitä mietteitä selvittääkseni identiteettiäni. On pidettävä jalat maassa ja pienin askelin kuljettava kohti Jumalan tuntemusta. Dhikrin tekeminen auttaa kytkemään sydämen Jumalaan ja siten ymmärtämään muuta islamilaista tietoa. Ilman vilpittömyyttä minkään halal tai haram asian ympärillä pyöriminen ei paljoa auta. Toki silloin voi olla kyse jonkun muun uskon kunnioittamisesta.

Islam on pohjimmiltaan vilpittömyyttä. Näin sen koen ja olen joltain itseäni viisaammaalta kuullut. Jumalan edessä on pakko nähdä myös omat tekonsa oikeassa valossa ja ainakin omalta kohdaltani se johtaa katuvaan sydämeen.