Archive

Archive for December, 2009

Dec
27

…On minun otettava vastaan mitä eteen tuleepi. Maankuori saa ottaa vastaan kaiken tallomisen ja ulosteet ja muut. Silti se hyväksyy osansa Jumalan suunnitelman mukaisena. Ihminen järkensä kanssa on kohottanut itsensä luomakunnan valtiaaksi, ilmastomuutosten säätelijäksi. Mikä väärä toivo onkaan turvata maan piirin mahtajiin. Vain Jumalalla on mahti yli kohtalomme.

Viisas on se ihminen, joka alistaa oman järkensä ja elämänsä tavoitellakseen Jumalan – Luojansa – hyväksyntää ja yrittää elää Hänen tahtonsa mukaan. Me ihmiset olemme kuvitelmissamme ylpeää rotua – herrakansaa – jos emme lakkaamatta paina päätämme alas. Osamme on muistaa mistä me olemme tulleet, kuka on Luojamme ja Herramme. Ympyrä sulkeutuu, kun muistamme minne olemme menossa. Helvettiin vaiko paratiisiinko kulkee minun tieni?

Kaidalla ja kapealla paratiisin tiellä kärsivällisyyttä koetellaan. Houkutuksia tulee eteemme ja jos annamme lihamme ohjata, emme voi niitä vastustaa. Mikä minä olen Saatanan juonia kukistamaan.? Maailmanhistorian kaikki salaliittoteoriat eivät kykene kuvailemaan saatanan viekkautta. Saatanalla on toimintastrategia kaikkiin tilanteisiin. Pyhimmissäkin paikoissa mieleemme voi tulla mitä epäsovinnaisempia ääniä tai ajatuskulkuja.

Ei tarvitse kuin katsoa pappia, jolta nirhaistaaan sukupuolielimet pois. Hän oli kuullut äänen tai jopa huuhaatieteen teorian syntymisestä väärään ruumiiseen. Tuo saatanallisen suloinen ääni alkoi voimistua voimistumistaan sydämessä, kunnes se muuttui teoiksi.

Miksi meitä ohjaa profeettojen esimerkki? Eivätkö he jos ketkä olleet kaikkein eniten koeteltuja. Saatana kiusasi Jeesusta erämaassa. Miksi Jeesus on esimerkki meille muiden profeettojen joukossa.? Hän ei antanut periksi viettelijäin ja lumoajain sulokkaiden kutsujen vyöryn edessä.

Ennen oli sanonta: lukea kuin piru Raamattua. Nyt tuo piru on pukeutunut tiedemiehen kaapuun ja esittää auktoriteettina uusia näkökulmia Jumalan ikiaikaiseen viisauteen. Ruotsissa joku homoeroottisesti intoutunut taiteilija maalasi Jeesuksen perverssien pidoissa. Kuin afrikkalaista miestä halventavasta pilapiirroksesta suoraan kopioituna hänen Jeesus-kuvissaan siittimet laskeutuivat lepoasennossa miltei polviin asti. Mielenkiintoinen uusi näkökulma ihasteltiin jopa kirkon piirissä. Raamatun ajanmukainen tulkinta. Kirkot kilpailivat pervo-taitelijan töiden tuomisesta kirkkoon kuin keskiajalla pyhäinjäännösten kanssa tehtiin. Ei ole ihme, että kirkkojen polttamisesta on tullut pohjoismaissa miltei kansanhuvi tätä nykyä.

Jos luulemme, ettei saatanalla ole enää enempää keinovalikoimia ihmisten sielujen voittamiseksi helvetin asialle, erehdymme varmasti. Viimeiseen hengenvetoomme asti meitäkin tullaan koettelemaan. Rauha ja lepo on varattu meille paratiisissa. Maan päälle kaikenlaiset hipit ja kommunistit ovat turhaan yrittäneet rakentaa paratiisia, mutta täällä meillä ei ole mitään pysyvää leposijaa.

Dec
23

Euroopassa aateliset olivat sotilaita, jotka papiston kanssa olivat yläluokkaa. Porvarien nousu Ranskan vallankumouksen yhteydessä muutti astelemaa. Sotiminen oli jaloa toimintaa. Toki kaikenlaista roskajoukkoa kerättiin tykinruoaksi, mutta varsinkin upseerit olivat jalouden perikuvia.

Myöskin islamiin kuuluu kunniallisena lähteä pyhään sotaan kun kutsu käy. Eurooppalaisilla sotiminen kävi liian veriseksi ja siitä luonnollisena seurauksena sodan jalostava vaikutus näyttäytyy koomillisena. Ensimmäisen maailmansodan myötä alkoi elää käsitys, että sota tappoi parhaat ja jaloimmat ihmiset.

Toki suomalaiset sotilaatkin huomasivat ryssien vyöryn edessä, kuinka ajatus siitä, ettei kaveria jätetty tuli ihanteeksi. Moni laittoi henkensä alttiiksi isänmaan ja myöskin rintamaveljien puolesta. Tässä yhteydessä on sanottava omana näkemyksenä, että kaupunkien siviiliväestön pommittaminen ryssien toimesta oli kansanmurhapolitiikkaa, jolle ei löydy mitään oikeutusta. Stalin ateistina ja rikoskumppanit Kremlissä eivät uskoneet mihinkään moraaliin.

Edesvastuun ajatusta ei voitu ihmisten toimesta toteuttaa, koska länsiliittoutuneiden toimet olivat vastaavia ja lisäksi sodan lopputuloksen perusteella Stalinia ja muita konnia ei saatu kansanmurhaajina hirsipuuhun, vaikka he olivat kansanmurhaajia ja siviilientappajia pahimmasta päästä. Suomen tilanteesta poiketen Saksan kaupunkien pommittamista saattoi oikeuttaa saksalaisten omalla toiminnalla. Samoin japanin taistelutahdon murtaminen atomipommilla oli voittajavaltojen toimesta helposti selitettävissä jopa hyveeksi?!!??? Stalin lähetti joukot Suomeen ja halusi murtaa maamme taistelumoraalin silmittömällä siviilien tappamisella, jota tapahtui Helsingin ohella myös muissa kaupungeissa. Jumala näkee ja historia osoittaa, että Stalinin voitot olivat lyhytaikaisia ja helvetissä saattaa olla kuumat oltavat.

Islamin alkuajoilta ei tunneta sotia, jotka olisivat kestäneet kuin korkeintaan muutamia kuukausia. Silloin tapeltiin miekoilla ja sota oli muutenkin kunniallisempaa. Oli hyve jättää vangit eloon ja vähitellen käännyttää heitä islamiin ja lopulta vapauttaa heidät orjuudesta.

Mikä tässä sotimisessa ja hengen uhraamisessa yhteisen asian puolesta on niin ylevää? En halua pohtia kuinka pyhää sotaa ja ihmisessä elävää kaipuuta sellaiseen käytetään väärin. Näkisin tässä ajatuksen siitä, että on valmis luopumaan jopa ruumistaan Jumalan asian vuoksi. Jokainen joutuu riisuutumaan tästä maallisesta ruumista ja menee joko paratiisiin tai helvettiin. Siispä kiintyminen jopa omaan elämään voi pahimmillaan johtaa jonkinlaiseen itsekkyyteen tai epäjumalan palvontaan.

Sotimisesta ei kuitenkaan pidä tehdä itsetarkoitusta. Pitkittynyt ja raaistunut sodankäynti saa monet muslimitkin vihaamaan toisia ihmisiä – siis Jumalan luotuja, joille pitäisi toivoa paratiisia. Sodan jalostava vaikutus toimii yksilön tasolla. Mikäli ihminen sodan julmuutta nähtyään alkaa sotimaan kostonhimon tai jonkun muun kuin Jumalan asian vuoksi, hän ei tule saamaan apua ylhäältä. Sydän mustuu vihasta ja osa sellaisista jihadisteistä saattaa joutua jopa harhaan.

Dec
19

Suomessa elävien maahanamuuttaneiden muslimien käyttäytyminen herättää välillä minussa voimakkaita reaktioita. Totta kai haluaisin heidän olevan hyviä esimerkkejä islamin harjoittamisesta, joita sitten seuraisin ja samalla suomalaiset pitäisivät heitä hyvinä esimerkkeinä uskonnostamme.

Moskeijoihin siilautuva otos muslimeista ei aina kerro “totuutta” marokkolaisista tai tunisialaisista tai somaleista tai vaikkapa bangladeshilaisista. Osa moskeijoiden kävijöistä ei suinkaan edusta oman kulttuurinsa huonoja puolia, vaan he ovat syrjäytyneitä ihmisiä. Tämä selittää monia asioita mistä olen kirjoitellut. Joku moskeijan mies saattaa ottaa toisen tai kolmannen vaimon etsinnän jonkinlaiseksi kiinnekohdaksi elämässä. Ihan kuin siinä olisi jokin tavoiteltava ihanne sellaiselle, joka ei edes elätä ensimmäistä vaimoa. Toki Suomessa ei nälkään kuolla, mutta kriteerit toisen vaimon ottamiseksi eivät näissä tapauksissa toteudu. Samat miehet, jotka ovat saaneet itselleen hyvän suomalaisen vaimon eivät osaa aina olla kiitollisia, vakka peiliin katsominen saattaisi paljastaa sen tosiasian, etteivät he itsekään ole mitään tavoiteltuja aviomies-kandidaatteja.

Sekasortoa lisää se, että heidän kotimaissaan olevat sukulaiset ja tutut pitävät heitä rikkaina “euroopan-serkkuina”. Tällaisessa ilmapiirissä harkinta pettää ja he pitävät itseään jonkinlaisina statuksessaan nousseina ihmisinä – ja rikkaillahan on useita vaimoja. Tällaisella syrjäytyneellä muslimimiehellä ei kenties ole ollut kunnollisia töitä yli kymmeneen vuoteen ja osalta on saattanut lähteä työhalut lopullisesti. Sama käy myös syrjäytyneille suomalaisille.

Suomen sosialistit olivat aikoinaan työvoiman maahantuomista vastaan. 1980-lopulla Suomeen tuli aviomiehiksi ihmisiä, jotka saivat oleskeluluvan, mutteivät työlupaa. Monet tällaisista henkilöistä ovat pitäneet poliisin toimintaa asiallisena. Poliisi ymmärsi jo silloin, että ei ole paha rikos olla pimeissä töissä, jos ei saa rehellisesti tehdä töitä maassa. Nyt kun ajattelee kuinka idioottimaista sen ajan maahanmuuttopolitiikka oli ja mitä hedelmiä ammattiyhdistysliikkeen rasistinen politiikka on poikinut, en ihmettele ollenkaan miksi tavallinen duunari äänestää perussuomalaisia tänä päivänä. Perussuomalaiset edustavat suunnilleen 1980-luvun sosiaalidemokraatteja. Eräs tällaista ay-siipeä edustava vaikuttaja ehdotti jopa Timo Soinia demarien presidenttiehdokkaaksi.

Monille nuoremman polven muslimeille ei välttämättä ole muistissa se, että ruotsalaiset piikittelivät lakkaamatta suomalaisten maahanmuuttopolitiikkaa. Eila Kännö symbolisoi tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa. Kalevi Sorsan johdolla maassamme osattiin ottaa etu idän ja lännen välissä olemisesta. Oltiin länsimaisia silloin kun se sopi ja kansandemokratioita silloin kun se puolestaan sopi – kuten maahanmuuttoasioissa. Vielä 1990-luvulla Suomi halusi ottaa mahdollisimman vähän pakolaisia esim. Bosniasta ja siksi täällä puettiin hyveeksi se, että otetaan muutamia haavoittuneita. Ruotsin sen aikainen pääministeri esitti kysymyksen: “Aikooko Lipponen majoittaa ne omaan taloonsa?”

Tämä aikaisempi suomalais-sosialistinen maahanmuuttopolitiikka aukeaa nyt varsin erikoisessa valossa, kun lakkaamatta huudetaan työvoimapulan uhkaa. Kuka hoitaa vanhukset maassamme?, huudetaan nykyään. Miten käy maamme huoltosuhteelle? Eikö tilannetta nähty aikaisemmin, kun maahanmuuttajat laitettiin koteihin istumaan ja siivottiin kortistoihin. Nyt heidän pitäisi olla työvoimareservinä, mutta nopea silmäys moskeijoiden yli 35-vuotiasiin näyttää aika synkältä tältä kannalta.

Dec
12

Välillä joutuu höristämään korviaan, kun ihmiset esittävät kysymyksiään koskien paratiisia. Usein ihmiset siirtävät maanpäälliset ajatuksensa tuonpuoleiseen. Kerran eräs mies kysyi oppineelta saako paratiisissa toteuttaa kaikki toiveet. Sheikin vastattua myönteisesti, mies esitti jatkokysymyksen: Saako siellä sitten polttaa tupakkaakin? Sheikki vain totesi miehen kuuluvan sellaisine haluineen helvetin asukkaisiin.

Usein kuulee myöskin itsekästä huolta paratiisin neitsyistä: Joutuuko naisista kilpailemaan paratiisissa? Kilpailu ja esittäminen loppuu siirryttäessä ajallisesta vaelluksesta pois. Paratiisin naiset ovat enemmänkin hengityksen kaltaisia, jotka ilmestyvät vain jokaiselle itselleen, niin etteivät muut ole kilpailemassa. Toisaalta ei ole syytäkään, koska myös muilla paratiisin asukkailla on omat neitsyensä.

Maan päällä naisten rakkaus mieheen ei ole koskaan täysin puhdasta. On turha olettaa naisten olevan enkeleitä. Siis olkaamme kiitollisia siitä mitä olemme saaneet. Paratiisissa neitsyet rakastavat ilman mitään taka-ajatuksia.

Luin eräästä ”elämänviisauden oppaasta”, että eräs länsimainen nainen sanoi, ettei ole koskaan vihannut ketään miestä niin paljoa, että olisi palauttanut tälle saamansa kullat ja jalokivet. Myöskin islamilaisissa maissa kasvaneissa naisissa on paljon sellaisia, joiden rakkaus miestään kohtaan on jossain määrin sidoksissa saatuihin kultahelyihin. Miten höperöitä ovatkaan Tiger Woodsin kaltaiset miehet, jotka yrittävät helyillään saada viekkaiden naisten lyhytaikaisia iloja osakseen. Niistä maksaa kalliin hinnan tässä elämässä ja saa rangaistuksen tuon puoleisessa.

Siis kun ajattelee asiaa loppuun asti. Maan päällä vaelluksemme on epätäydellistä ja jatkuvaa ponnistelua. Koskaan emme saa mitään täydellistä tyydytystä täällä vaeltaessamme. Kiitos Jumalalle, me voimme kerran levätä paratiisin rauhassa ja iloita siellä täysin mielin.

Dec
09

..Silloin menee taju. Katselin kuinka naisia aikoinaan narrannut ”kreivi” Lindgren esiintyi televisiossa. Hän ei halunut puhua naisharrastuksistaan, joita kai käsiteltiin petoksina aikoinaan. Suomessa ei ole saanut mennä useamman naisen kanssa naimisiin. Silti maassamme on ollut paljon Lindgrenin kaltaisia miehiä, jotka ovat kihlautuneet useamman kanssa ja antaneet hyväuskoisille naisille lupauksia – omaksi hyödykseen.

Olen nähnyt samanlaista matkarakastajatoimintaa myös muslimien harjoittamana. Suomalainen nainen ja joskus jopa naisen perhe on taannut kymmenien tuhansien lainoja muslimivävypojalle, jolla on vaimo tai kaksi kotimaassaan odottamassa. Heidän mukaansa islam sallii sen, ettei tarvitse kertoa uudelle vaimolle. Sitten kun lainarahoilla aloitetulla bisneksellä on alettu tehdä voittoa ja joskus ne jopa myydään ja niillä rahoilla muutetaan todellisten vaimojen luokse, silloin lainanmaksaminen ei enää maistukkaan. Moskeijoissa sitten kerrotaan, kuinka suomalainen nainen ei osanut kokata tai muuta vastaavaa, vaikka riidan aiheutti se, ettei vaimosta ollut enää satavissa taloudellista hyötyä.

Ylermi Lindgren on vain yksi tapaus, joka osoittaa, etta osaa ne suomalaiset miehetkin lirkuttaa hyväuskoisilta naisilta löysät pois tarvittaessa. Naisten huijaamiseen ei siis tarvita neljän vaimon oikeutta, vaikka muslimeilla sitä käytetään oikeuttamaan toiminta.

Välillä näen samanlaista toimintaa suomessakin muslimien keskuudessa. Islam kun sallii moniavioisuuden ja moni katsoo, ettei Suomen lait sido muslimeita. Lain kiertäminen on sallittua, koska toimii oman uskontonsa mukaan. Mitä islam minun mielestäni tarkoittaa neljän vaimon ottamiselle? Minun käsitykseni mukaan esimerkiksi leskiä on otettu toisiksi vaimoiksi sen takia, että heistä pidetään taloudellisesti huolta. Siis rikkailla muslimeilla on ollut syy ottaa useampia vaimoja, koska ovat pystyneet huolehtimaaan useammasta.

Jokin aika sitten uutisoitiin somalien suurista yksinhuoltajatilastoista. Uutisissa viitattiin moniavioisuuteen eräänä selittävänä tekijänä. Varmastikin jos naimisiin koskaan menemätön nainen alkaa saada lapsia vuosittain, niin kyse lienee toisen vaimon asemasta. Eronneiden vaimojen tapauksissa on vaikeampi nähdä mikä on lopullinen ero ja mikä toisen vaimon asemaan joutuminen. Jos lapsia tulee edelleen miltei vuosittain, eikä uutta miestä ole ilmaantunut, niin silloin voi arvella kyseessä olevan moniavioisuus. Somalien tapauksessa asia menee hieman eri tavalla. Heidän piirissään on hyve ottaa omaan klaaniin kuuluvia naisia vaimoiksi useamminkin kappalein.

Hyvä motiivi mennä toisiin naimisiin on sellainen, että aikoo rakastaa ensimmäistä vaimoa enemmän kuin aikaisemmin. Samoin ensimmäisen vaimon taloudellinen asema ei saa heikentyä naimisiin menon seurauksena. Mitä voikaan sanoa sellaisesta toisen vaimon metsästyksestä, joka tapahtuu ensimmäisen vaimon palkan ja ensimmäisen avioliiton myötä saatavien lapsilisien kustannuksella?

Dec
02

Suomi ei kenties vielä ole kaikkein syntisin maa maailmassa. Kansassamme on vielä paljon hyveitä. Suomalaiset ovat pitkälti ahkeria ja rehellisiä ihmisiä. Olen näiden ominaisuuksien vuoksi kiitollinen Jumalalle, että valitsi syntymämaani olosuhteisiin nähden hyvin.

Sofi Oksasen lausunto siitä, että suomalaisten unelmien – materialististen nykyaikana – tavoitteluun kätkeytyy paljon viinaa ja väkivaltaa on ikävällä tavalla myös eräs rehellinen arvio kansamme tilasta. Suomalaisilla ei ole enää uskoa Jumalaan ja samaan aikaan kovat materialistiset mielihalut ajavat kansalaisiamme eteenpäin. Usein he kolahtavat seinään ja kohtaavat synkän lopun. Näin käy kaikille, jotka kulkevat täällä maan päällä ilman yhteyttä Jumalaan.

Missä ovat maamme näkijät ja hyvään kutsujat kun pimeys on näinkin valtava? Selkeästi meiltä islamiin kääntyneiltä odotetaan valoa johtamaan pimeydessä vellovaa kansaa ulos oravanpyörästään. Suomalaisten valheprofeetat google-tilastojen mukaan: numero yksi Anna Abreu ja numero kaksi Jussi Halla-aho. Anna Abreu tuottaa hetken hyvää tunnelmaa ihmisille ja Jussi Halla-aho esiintyy jonkinlaisena tuomiopäivän profeettana, joka ei kehoita suomalaisia parantamaan huonoja ominaisuuksiaan, vaan projisoi esimerkiksi väkivallan islamilaiseen maailmaan kuuluvaksi asiaksi. Sofi Oksanen Virosta tulleena näkee väkivallan suomalaisena ongelmana.

Myöskään meidän muslimien ei pidä osoittaa sormillamme muiden huonoja ominaisuuksia, vaan pyrkiä itse parantamaan huonot tapamme. Me voimme hyvin kysyä itseltämme olemmeko me pedofilian uskonnon edustajia ym mistä meitä syytetään. Itse nopeasti tarkasteltuna Halla-ahon argumentoinnissa ei ole mitään mikä kolahtaisi arkaan kohtaan. Tällaisen tarkastelun jälkeen voimme siirtyä kutsumaan eksytyksen kourissa eläviä suomalaisia Jumalan tielle.

Suomalaiset ihmiset eivät pahuuttaan huutele muslimeille solvauksia. Itse näen, että he tarvitsevat islamia ja siksi katkeroituneina hyökkäilevät muslimien elämäntapaa vastaan. Epäsuorasti he toivovat meidän levittävän uskontomme heidänkin osakseen. He ovat todellakin eksyksissä.

Näin talvisodan vuosipäivän jälkeisissä tunnelmissa voi vain karmivalla tavalla nähdä eron. Ennen maamme turvasi Jumalaan ja Jumala varjeli kansaamme. Kenties niiden aikojen rukoukset ovat kantaneet näihin päiviin asti.

Tällä hetkellä kansamme elää todella syvälle syntiin vajonneena. Koko suomalainen elämänmuoto pyörii lihallisten tarpeitten tyydyttämisen ympärillä. Saatanan ote alkaa varmaan jo tuntua kuristavalta. Missä hätä on suurin siellä apuakin tarvitaan. Jumala on aina lähempänä meitä kuin itse osaamme edes aavistaakaan. Tämä on se ratkaisu suomalaistenkin kuten muidenkin ihmisten ongelmiin. Meidän tulee kääntyä Jumalan puoleen ja kärsivällisesti rukoilla korkeimman johdatusta. Me emme halua ongelmia elämäämme, mutta joskus ne voivat kääntyä siunauksiksi. Ilman niitä etääntyisimme Jumalasta.

Jumala siunatkoon ja varjelkoon meitä ja ympärillä olevaa Suomen kansaa, jonka pojat aikoinaan valitsivat Jumalan palvontansa kohteeksi materialistisen kommunismin sijaan. Silloin heille ei oltu kerrottu islamista, vaikka he hämärästi aavistivat Kaikkivaltiaan olemassaolon. Nyt on aika levittää profeettojen usko kansallemme.

Dec
01

Suomessa ei ole erityistä jakoa shialaisuuden ja sunnalaisen suuntauksen välillä. Suurimmat Suomen islamia jakavat tekijät ovat enemmänkin etnisiä ja kulttuurisia. Tietenkään ongelmista ei ole syytä liikaa puhua ja korostaa, mutta ajattelin sanoa muutaman sanan.

Arabien ongelma on heidän omat yhteiskuntansa, joissa jopa veljen pettäminen oman nahkansa pelastamiseksi on melko tavallista. Egypti on eräs maa, jossa islamilaiset ryhmät on ajettu ahtaalle ja ko maan turvallisuuspoliisi painostaa. Tunisia on islam vihamielinen maa ja jotenkin erikoisella tavalla Marokkokin on alkanut käydä islamia vastaan, kun ohjeet Washingtonista ovat muuttaneet tilannetta. 1980-luvulla Marokko oli lännen leirissä ja kakenlainen islam ml. Afghanistaniin kulkeutunut jihadismi oli melkoisen vapaata. Nyt sielläkin on talous vapautettu markkinataloudelle ja ihmisten islamia halutaan kanavoida perjantai-rukousten suuntaan. Toki Marokko ei ole vielä pahimmin islamia vainoava maa.

Juttuni juonena on sanoa, ettei meillä Suomessa ole ongelmia maassa harjoitetun politiikan vuoksi. Minareetteja ei ole kielletty, vaikkei niitä ole rakennettukaan. Muualla Euroopassa ongelmat lähtevät maiden asenteiden muuttumisesta. Ainakin vielä Halla-aholaisuus on melkoista pula-aholaisuutta, josta ei ole pahemmin harmia.

Suurin ongelma Suomessa ovat muslimit itse. Monet pyrkivät viranomaisten suosioon ja yhdistävät sydämensä suomalaisten tahojen kanssa. He tulevat moskeijoihin muka muslimeina, mutta kertovat kaafireille olevansa todellisuudessa heidän puolellaan. Tällaisia ihmisiä maahamme on saapunut mm. Marokosta ja Egyptistä.

Olen nähnmyt jopa jonkinlaista epäsuoraa uhkailua. Muslimiveljille on suoraan kerrottu “kuinka ystävät suojelupoliisissa” kysyivät tiettyjä asioita ja nämä suojelupoliisin ystäväkseen ottaneet arabit sitten halusivat “vain viattomasti varmistaa” pitikö supon tiedot paikkansa. Samat Supon kylkeen liimautuneet arabit ovat arvelleet muslimien pettämisen auttavan omien sukulaisten maahantuomisessa.

Itselleni moinen on vastenmielistä toimintaa. Onhan meidän kristillisessä kulttuurissa esimerkki juudaksesta, joka petti Jeesuksen 30 hopearahasta karmiva esimerkki tuollaisesta toiminnasta.

En ole neutraali, jos joku muslimi aikoo tappaa kymmeniä viattomia ihmisiä maassamme, mutta en usko Suomessa olevan ensimmäistäkään muslimia, joka sellaista hautoisi – siis ainakaan moskeijoiden kävijöiden joukossa. Sitä ennen ei ole syytä ottaa yhteyttä viranomaisiin. Toki pyrin noudattamaan lakia maassani, jossa elän enkä ole sinänsä mitään maamme viranomaisia vastaan, mutta olen vain havainnut, että muutamat arabit ovat aika hanakoita myymään palveluja ja korostamaan muslimien aiheuttamia uhkatekijöitä tehdäkseen itsestään hyödyllisiä ilmiantajia. Moista toimintaa en arvosta, vaikken itse olekaan sen kohteeksi joutunut.

Luin erään Tel Avivin yliopiston professorin kirjan aiheuttamasta kohusta. Hän sanoi, että myytti juutalaisista, jotka lähtivät Israelista 2000-vuotta sitten ja palasivat kotiinsa auttoi Israelin valtion perustamisessa, mutta sama myytti uhkaa tuhota Israelin nyt. Hänen mukaansa on todennäköistä, että Hamasin nykyisellä johtajalla on enemmän muinaisten juutalaisten verta itsessään kuin hänellä itsellään.

Arabeissa virtaa siis Jeesuksen pettäjien verta ja se näkyy Suomessakin. Vain todellinen antautuminen Jumalalle voi puhdistaa heidät tuosta heidän perisynnistä. Marokko ja Egypti (Aleksandria) ovat tunnettuja juutalaisasutuksen paikkoja. Nykyisellään valtaosa on muslimeita niissä (osa juutalaisuudesta kääntyneitä), mutta Juudaksen henki elää silti heissä – vaikka kuinka Isaelin valtiolle tuhoa uhottaisikin. Tämä on oma kokemukseni.

Huvittavaa on, että joidenkin mielestä jostain saudeista lähetettyjä lehtisiä shialaisuuden vaaroista pitäisi käännättää Suomeksi. Vaarana on mielumminkin juudaksen henki ja siitä virinnyt supolaisuus ns. “muslimien” keskuudessa.