JUNTTIMUSLIMI IHMETTELEE

Mark Twain matkusti vuonna 1867 pyhään maahaan – siis Palestiinan alueelle. Hän oli uskonnollisen ryhmän kanssa lähtenyt Amerikasta tuolle huimalle turistimatkalle laivalla. Siitä matkasta usein lasketaan turismin nykymuodossaan saaneen alkunsa. Mark Twain teki kirjan “Innocent Abroad“ tuon kiertomatkansa pohjalta.

Turisteille näytettiin paikallinen väestö ikään kuin menneeseen aikaan jääneenä. Turistiopas näytti sormella juutalaisia: “Nuo ovat niitä samoja, jotka tappoivat Jeesuksen“. Palestiinassa tuohon aikaan asuneita juutalaisia katseltiin eläintarhaan säilöttyinä Jeesuksen tappajina. Samoja uppiniskaisia farisealaisia ja kirjanoppineita, jotka kieltäytyivät ottamasta Jeesuksen sanomaa vastaan. Mikään ei ollut muuttunut juutalaisten elämässä: ikuinen juutalainen oli käsite. Juutalainen oli hengeltään mätä ja muuttumaton, muiden rotujen turmelija. Samalla tavalla arabit nähtiin jonain ikiaikaisina maureina tai murjaaneina, jotka elivät oman loppunsa aikoja “arabien profeetan” uskonnon kanssa.

Juutalaiset ja paikalliset arabit – kristityt ja muslimit – kuvattiin jonnekin menneisyyteen jämähtäneinä olentoina. Kärpäset lentelivät likaisten lapsukaisten silmissä ja kasvoilla. Näiden tällaisten primitiivisyyttä osoittavien seikkojen pohjalta amerikkalaisturisteille vahvistui kuva siitä, että länsimainen sivistys oli ainoa, joka edistyi ja muut olivat kivettyneet paikoilleen. Arabien luonne tosin tuotti pettymyksen. Arabeja oltiin pidetty jaloina ja Mark Twain mm. kertoi nuorena kuvitelleensa itsensä erämaan arabiksi, joka ei suostu myymään rakasta hevostaan edes suurta summaa vastaan. Lempeästi hevosta silmiin katsova arabi ei arvostanut rahaa yhtä paljon kuin jaloa ratsuaan. Todellisuus oli karmea pettymys. Hevosia hakattiin ja kohdeltiin todella julmasti 1800-luvun lopun Palestiinassa ja varmaan käytäntö jatkuu edelleen.

Islamin usko oli helppo nähdä ns. spent forcena eli itsensä loppuun kuluttaneena voimana. Toisaalta saattoi myöskin ajatella sen aikaisten islaminuskoisten esimerkin myös kertovan islamin olevan vanhanaikainen uskonto, jonka aika oli tullut täyteen. Monet eurooppalaiset ajattelivat – aika ronskisti – että nuo ihmisparat olivat jäämässä väistämättä lajien tai rotujen välisessä taistelussa alakynteen. Taistelu elintilasta oli väistämättä johtava siihen, että nuo maat otettaisiin ennemmin tai myöhemmin valkoisen kulttuurin käyttöön.

Islamia eivät olleet vuosisatojen aikana pitäneet yllä arabit – ainakaan Turkin vallan alla olevat. Siellä otettiin virtauksia Turkin kautta Euroopasta ja mm. arabinationalismi kopioi vahvasti Kemal Atatürkin esimerkkiä. Esimerkiksi Hasan al-Banna – muslimiveljeskunnan perustaja Egyptissä oli alkuun sekularismin kannalla. Siis Ataturkin idean kannattaja – eli uskonto ja politiikka erotettava toisistaan. Paradoksaalista oli, että Itävallasta arabimaihin muuttanut ja islamiin kääntynyt Muhammed Asad (alkujaan Leopold Weiss, juutalainen) vakuutti Hasan al-Bannan siitä, ettei islam voinut tehdä eroa maallisen ja uskonnollisen välillä. Islamin uskonto “Deen” on kokonaisuus. Uskontoa ei voi rajata minkään elämänalueen ulkopuolelle.

Intian uskonnolliset oppineet myöskin varoittelivat Bannan tapaisen islamin olevan heikoilla kantimilla, jos se politisoitui liikaa, kuten silloin näytti. Arabit siis käyttivät islamia osittain reaktiona länttä vastaan, vaikkakin arabinationalismi oli merkittävämpi tekijä rabimaiden politiikassa kuin islam vuosina 1920-1970. Vuosiluvut ovat pyöreitä, mutta Gamal Abdel Nasserin kuolema päätti erään ajanjakson, joka alkoi Ottomaani-imperiumin luhistumisesta.

Siis islam oli säilynyt uskonnollisena voimana Intian niemimaalla ja Itä-Afrikassa sekä luonnollisesti Mekan alueella (pyhiinvaelluksen takia). Asiasta kertoo myös se, että tämän viimeaikaisen islamin elpymisen myötä arabimaihin on jouduttu tuomaan koraanin opettajia Intiasta ja itä-Afrikasta – myös imaameiksi moskeijoihin. Siis arabit eivät olleet vuosisatoihin siirtäneet uskontoa seuraaviin sukupolviin ja näin se on pahasti päässyt unohtumaan. Toisaalta arabinationalistien otettua vallan monissa maissa, nuo hallinnot vainosivat muslimeita ja tekevät niin edelleenkin. Egyptissä Hasan al-Bannan seuraaja Said al-Qutb mm. tuomittiin kuolemaan. Islam siis haluttiin kitkeä juurineen toisten muslimien toimesta, jotka olivat sokaistuneet länsimaisen kulttuurin esimerkistä.

Siis arabit ovat saaneet kuulla propagandaa siitä, kuinka he ovat mahtavia islamin perustajien jälkeläisiä. Samaan aikaan muistutettiin suuresta historiasta jo ennen islamia. Arabit olivat hieman historian mutkia oikoen sivilisaation kehdon kansaa (vrt.Mesopotamia ja Egypti -> kirjoitustaito). Heitä ei arabinationalismin nimissä kannustettu käymään moskeijoissa tai tulemaan paremmiksi muslimeiksi, vaan islam jotenkin muka ilmeni heissä. Siis tarvittiin vain atomiase tms. sellaista, että kunnia palautettaisiin. Tällaisin ajatuksin varustautuneita muslimeita näkyy myös Suomessa.

Juttuni juonena on kertoa, että myös muualla kuin länsimaissa on tapahtunut kehitystä – edistyksestä en tiedä, myös rappio on kehitystä – tosin huonoon suuntaan. Arabimaissa islam ehti lähteä pitkälti jo pois ihmisiä ohjaavan tekijän paikalta. Rappio oli jotain järkyttävää ja se ilmeni uskonnon ja moraalisen rappion lisäksi myös yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa elämässä.