Ihminen tavoittelee erinäisiä asioita tässä maailmassa. On olemassa ihmisiä, joille aukeaa nuoruudessa kutsumus. Haluan olla eläinlääkäri tai miss Suomi tai jopa presidentti. Toiset imevät ajasta omaa esikuvaansa: Haluan olla Hurja Tulonen, siis melkein Tarja Halonen. Toisilla asiat tuntuvat menevän jengoilleen kuin itsestään. Parhaimmillaan heidän elämänsä urat aukeaa helpon tuntuisesti ja elämä opettaa loput viisautensa itse. Nuoruus on lahja, mutta vanheneminen on taidetta (Junnu Vainiota lainaten).
Tässä ei ole tarkoitus kadehtia, sillä uskon, että tuollaiset ihmiset ponnistelevat tavoitteidensa eteen ja siis ansaitsevat menestyksenä. Jollekin toiselle saman menestyksen tavoittelu olisi veren maku suussa ponnistelua. Vaikeuksien kautta voittoon on myös eräs toinen kaava. Ihminen kolkuttaa ovea lukuisia kertoja ja vasta lopulta ovi aukeaa.
Karmeaa on kuitenkin sellainen kohtalo, että ihminen nuorena omaksuu jonkin ideologian tai ajattelutavan, josta haluaa pitää kiinni koko elämänsä. Hurriganesin elämä esikuvana ja keskustelujen aiheena kaikessa. Kuinka koominen onkaan tuollainen 50-vuotiaana ganes-friikiksi jämähtänyt? Samalla tavalla joillekin nuorille sosialismiin loppuun asti uskova eläkeläinen on hihittelyn kohde. Voi kunpa kerran ihmiskunta eläisi kuin veljet keskenään. Todellisuudessa samat sosialistit olivat nousseet aatteensa ja demari-jäsenkirjan avulla ja siis haluaisivat oman statuksensa nostaneesta aatteesta tehdä kaikkiin aikakausiin sopivaa uskontoa. Heitä pelottaa ajatus, että he olivat eläneet turhaan ja ehtivät nähdä aatteensa luhistumisen.
20-vuotiaana ihminen rakastuu Villeen tai Juliaan ja tatuoi tuon nimen sydämen kera kaikkien nähtäville olkavarteen. Kuukauden päästä tuo rakkauden kohde onkin vain kuin unta petollista. Tatuointi säilyy ja sitä korjaillaan mahdollisuuksien mukaan.
Uskonnollista elämää pidetään suunnilleen pikkulapsille sopivana satumaailmana. Melkeinpä 50-vuotias Aku Ankan vuosikerran tilaaja on täysjärkisempi kuin uskontoa harjoittava ikätoverinsa.
On kuitenkin sanottu, että eräät puolet uskonnosta aukeavat vasta 70-80-vuotiaille. Toki on olemassa lapsenusko josta kypsyy erilaisten epäilyksien kautta koeteltu usko. Tuollainen uskova lopulta odottaa kohtaavana Luojansa. Siis henkinen kasvu kuuluu uskontoon, jossa ihminen kasvaa lapsesta kuolemaa kohti kulkevaksi vanhukseksi. Nämä matkan varrella kiksejä aiheuttavat asiat ovat kuin harhaa pettävää. Silti on hyvä mennä naimisiin, perustaa perhe ja rakentaa maanpäällistä elämää, samaan aikaan valmistautuen iankaikkisuuteen.
“Karmeaa on kuitenkin sellainen kohtalo, että ihminen nuorena omaksuu jonkin ideologian tai ajattelutavan, josta haluaa pitää kiinni koko elämänsä.”
Et kai ajattele näin sellaisen nuoren kohdalla, joka omaksuu islamin ajattelutavan ja islamin uskokseen ja haluaa pitää siitä kiinni koko elämänsä?
Hyvä huomio! Tokikaan en pidä islamia vain yhtenä “juttuna” tai ideologiana elämässä. Uskonto on mielestäni jotain muuta kuin ideologia. Sydän naulautuu Jumalaan kiinni ja henkinen kasvu voi tapahtua. Mielestäni jossain musiikin diggailussa ym on kyse jostain identiteetistä, joka käy aina vanhanaikaiseksi. Siinä ei ole vastausta elämän ongelmiin. Mainitsin myös lapsenuskon, joka usein muuttuu. Uskoa koetellaan ja se vahvistuu.
Sakinan kysymys oli aiheellinen. Tietenkin jopa islamin uskonnossakin ihmisen ajattelutapa voi käydä pinttyneeksi, jos takertuu epäkypsään uskoon tai keskittyy vain yhteen puoleen. Henkinen kasvu on kaikessa tärkeää. Ihminen kuolee jos hänekllä ei ole uskoa tai halua elää- jopa halu nähdä seuraavat olympialaiset saattaa antaa jollekin voimia. Islamissa on vastaus viimeisen viivan kysymyksiin. Monen muun asian kanssa käy niin, että ihminen kuolee syrjäytyneenä’ tästä elämästä ja sen nautinnoista ja kuolee toivottomana.
On sanottu, että monille ihmisille ne asiat, joissa hän kokee olevansa vahvimmillaan muodostuvat kompastuskiviksi.