Niinkuin pieni lapsi ei ymmärrä vanhempiensa iloista makuuhuoneessa, on meidän ymmärryskykymme myöskin rajallinen mitä tulee tuonpuoleiseen Olemme tämän asian edessä kuten kalat, jotka katsovat herkullista matoa. Varmaan olisi absurdi ajatus maukkaan oloisen madon edessä: ”madon syöminen johtaa siihen, että pahat oliot vetävät ylös vedestä ja kärventävät kuumassa pannussa”. Tämä tilanne täytyy tulla kalalle eteen ja sitten se on liian myöhäistä. Joissain intiaani kulttuureissa ajateltiin ennen kalojen olevan niin viisaita, ettei veteen saanut pudottaa kalan ruotoja ym, jotka olisivat voineet paljastaa eloon jääneille kaloille, mitä vedestä temmatulle kalalle oli käynyt. Ilmeistä on, ettei sellaiset merkit ole riittäviä estämään kalojen ruokahalua herkullisen syötin edessä.
Eläimistä poiketen ihmisille on lähetetty profeettoja kaikkiin kulttuureihin ja kaikille kansoille kertomaan minkälainen toiminta johtaa rangaistuksiin ja minkälainen toiminta puolestaan oikeuttaa palkkioihin tuonpuoleisessa. Profeettojen ketjun viimeinen edustaja ja uskonnon täydelliseksi tuoja oli profeetta Muhammed.
Uskonnon viisaudet ovat tupanneet aikojen saatossa kadota. Yhäti kiireisemmässä elämänmenossa meitä pidetään hämmennyksen tilassa ja meidän ajatuksiamme suunnataan tämän elämän hetkellisten nautintojen kanssa piehtaroimiseen. ”Mitä saamme tästä elämästä irti?”, kuuluu aikamme yleinen kysymys. Oikeampi kysymys kuuluisi mihin käytämme tämän Jumalan meille antaman elonlahjan ja mitä hyvää siis jätämme jälkeemme. Hyvät teot ovat paras turva haudan kysymyksien edessä. Muistamalla elämämme rajallisuutta, tajuamme myöskin jokaisen täällä viettämämme hetken arvon. Toisille vastaus elämän rajallisuuteen on olla ajattelematta kuolemaa. Pitää vain ottaa kaikki ilo irti, ettei jää elämä elämättä. Tuonpuoleisilla asioilla ei ehdi murehtia. Murheet kuitenkin tulevat eteen ja viimeistään haudassa tai jopa jo kuolinvuoteella. Kuinka moni lähtee tästä elämästä yksinäisenä ilman sukulaisten tai ystävien läsnäoloa. Niinkuin maailmaan syntyy toivottuja lapsia ja ei-toivottuja, myöskin kuolematkin voivat olla toivottuja tai ei-toivottuja.
Käymmekö itse katsomassa vanhempiamme. Entä muistammeko käynneillämme vanhoja ja sairaita terveinä ollessamme? Nämä ovat uskonnon kannustamia hyveitä, joita itsekkyyttä korostava kulttuurimme pitää historian romukoppaan joutavina. ‘Uskonnot johtavat sotiin ja kärsimyksiin’, sanotaan. Keskustelu käyty.
Olisiko Tarja Halosen, Paavo Lipposen tai Paavo Väyrysen halussa takertua vallankahvaan vanhetessaan juuri takana toivoa siitä, että voi sillä tavoin pakottaa ihmiset huomioimaan itsensä. Pelko unholaan joutumisesta polttaa hännän alla. Toisaalta noiden suurten ikäluokan edustajien elämä on pyörinyt politiikan pyrkimisen ja vallantavoittelun ympärillä jo kohta 50 vuotta. Siitä on tullut toinen luonne. On varmaan katkeraa luopua tuosta elämän aikana rakkaaksi tullesta pelistä. Hurskaat ihmiset rakastavat tässä maailmassa eniten rukousta ja surevat vain sitä, ettei paratiisissa ole enää rukousta.
On aika traagista ajatella kuinka poliittiset toimijat unohdetaan aika lailla tyystin poliittisen uran jälkeen. Monet poliittiset vihamiehet, joita tuli raivattua aktiiviaikana tieltä odottavat haudan kutsuvan syleilyynsä heidän omien ambitioidensa edessä ollutta politiikkoa. Sen jälkeen alkaa lokaaminen toden teolla. Kaarina Hazard aloitti Tony Halmeen solvaamisen ja alas painamisen jo ennen haudan lepoon saattelua. Se on jo poikkeuksellisen kursailematonta! Ilmeisesti oli kai pelännyt lihaksikasta Halmetta, ettei uskaltanut tämän eläessä sanoa sanottavaansa. Toisaalta Hazardin reaktio oli kai median kautta keinotekoista elämää elävän ihmisen erikoinen vihareaktio. Mielestäni Hazardin tapaus on varoittava esimerkki fantasia-maailmaan uppoamisesta, jota kai mediakin edustaa. Jos Tony Halme olisi tappanut Hazardin lähiomaisia, olisi hänen kirjoitustaan voinut pitää oikeutettuina.
Maassamme on joukko Hazardin kaltaisia kultturelleja ihmisiä, jotka vihaavat ”viharikollisia”. Sen verran latautuneena voi pitää heidän kirjoitteluaan. Logiikka on sama kuin rauhaanpakottamisessa. Maailmassa tuntuu olevan ihmisiä, jotka eivät hyväksy amerikkalaista ‘rauhaa’ omalla maaperällään. Mielestäni jo muinoin keksitty aseen nimi ”peacemaker” on aika oivallinen vaimentamaan mahdollisia omantunnon soimauksia. Suomalainen mies tappeli Thaimaassa ja löi jonkun brittihuligaanin kanveesiin ja totesi vain: ”En minä sitä riitaa aloittanut, vaan lopetin sen”. Hullu löytää aina hullumpansa, on vanha suomalainen sanonta. VOI TÄTÄ JUMALATONTA AIKAA!
Ihmisen pitäisi muistaa vähintään kerran päivässä siitä, että tuomiopäivä koittaa aikanaan. Näin välttyisimme pahoilta teoilta.