Katselin arkkipiispaehdokkaiden Miikka Ruokasen ja Kari Mäkisen keskustelua terästettynä emeritusprofessori Heikki Räisäsellä. En tiedä miten keskivertosuomalainen koki tuon ohjelman, mutta minulle siinä oli rivien välissä kertomus siitä, miksi islam alkaa olla ainoa uskonto maassamme, jonka pohja kestää. Kristinuskon edusmiehillä ei kestä kivet (käyttääkseni tällaista ulkomaalaista lainaa olevaa nuorisokieltä) julistaa Jumalan valtiutta yli maan tämän maallistuneen aikamme keskellä. Sitähän voisi leimautua hulluksi.
Miikka Ruokanen oli suoraselkäisimmän oloinen, joka selkeästi halusi esittää kirkon auktoriteetin olevan vahvalla pohjalla, Raamatussa. Emeritusprofessori Räisänen kertoi Raamatun kannan homoseksuaalisuuteen olevan selvästi tuomitseva – jopa kivitystuomion paikka. Hän näki jonkinlaisen inhimillisyyden Raamattua korkeampana auktoriteettina. Räisäsen oma usko mureni 40 vuotta sitten, koska neitseellinen syntymä meni yli käsityskyvyn. Hänen mukaansa kirkon voitolle 200-300-luvuilla päätyneet kannat ja jopa uskontunnustukset olivat vastauksia, jonkinlaiseen kilpailuun tuona aikana. Siksi ne ovat menettäneet tehonsa.
Muslimina uskon, että jos Jumalan ilmoitus olisi tullut täydellisenä tuolloin, ei Jumalan olisi tarvinnut lähettää enää Muhammedia. Jeesuksen sanoma vääristeltiin hyvin pian hänen kuolemansa jälkeen. Yksijumalaisuudesta tuli kolmijumalainen.
Miikka Ruokanen esitti jonkinlaista teflon-kristittyä, jonka kantti kestää kuolla oppinsa puolesta vaikka saappaat jalassa. Hän oli kuitenkin oikeassa sanomalla, ettei uskonto voi olla mikään kulttuurikokemus, vaan siinä täytyy olla vastaus myös iankaikkiseen elämään. Itse en löydä sitä kuitenkaan kirkon uskontunnustuksesta ja siinä esitetyistä tuonelan tapahtumista.
Emeritusprofessorin ohella ehdokas Kari Mäkinen oli enemmän maallisen version kannalla. Heille uskonto tuntuu olevan jonkinlaista humanistisesta hengestä lähtöisin olevaa inhimillisyyttä. Tässä keinottelua suosivassa ajassa on inhimillistä erota kirkosta ja liittyä kirkkoon häiden ajaksi tai presidentiksi nimittämisen jälkeen. Jos siitä on hyötyä. Varmaan kulttuurikokemuksia keräävässä maailmankuvassa kaikkea pitää kokeilla jopa homoseksuaalisuutta. Kohta se kuuluu varmaan ns. yleissivistykseen. Vastaus elämän rajallisuuteen siis lähtee maksimaalisten kulttuurikokemuksien tai nautintojen hamuamisesta. Heidän maailmankuvassa ei haastattelun perusteella näkynyt halua miellyttää Jumalaa ja tehdä hyviä tekoja.
Peilikuva kansasta. Moni viinaa kittaava suomalainen vierastaa kilvoittelua uskon tiellä. Paheiden summahan on kuulemma vakio, ovat jotkut kirjaviisaat heitä opastaneet. Siis ei tarvi ponnistella. Tietenkin saatana on ovela ja luikertelee sisään sydämeen moninaisin tavoin. Me voimme ylpistyä ja alkaa tuomita toisia. Meidän onkin oltava tietoisia omasta syntisyydestämme ja nähtävä muiden hyviä puolia. Näin usko kasvaa.
Silti ajatus siitä, että mitään ei tarvi tehdä on vaarallinen. Luonnossa kaikki mätänee, niin myös sielumme, ellemme hoida sitä. Eikö millään ei ole väliä paitsi omalla nautiskelullamme? Kuinka paljon pahaa tämän ajattelun kanssa voikaan ihminen tehdä? Lapset laiminlyödään – muutkin juo, vaimennetaan soimaavaa omaatuntoa – puolisoa petetään hetken kiihkon takia ja sitä sitten kadutaan loppuelämä.
On sanottu, etä kakkien hyvien tekojen takana on jokin salaisuus. Ihminen voi olla syyllistynyt johonkin omasta mielestään niin hirvittävään asiaan, että haluaa omistautua Jumalan palvonnalle loppuelämäkseen. Kenties jotain tällaista löytyy ns. pyhimyksienkin taustalta.Tärkeää onkin juuri katuvaisuus ja halu hyvittää ja olla olla tekemättä samaa asiaa uudestaan. Kalifi Omar oli käydä Muhammedin kimppuun ja katui lisäksi loppuelämänsä sitä, että oli esi-islamilaisen tavan mukaan haudannut tyttärensä elävältä – siis ennen käntymistään islamiin. Tänä päivänä hän ansaitsee suuren kunnioituksen muslimien mielissä ja rukouksissa.
Kaikki me teemme virheitä ja syntiä. Itse profeetta katui syntejään joka päivä – ja kuinka paljon ansioita hänellä olikaan verrattuna hänen synteihinsä. Muistammeko me pelätä riittävätkö meidän ansiomme Jumalan edessä?
Jumalan säätämät lait ovat tosia kaikkina aikoina. Jos vallanhimoon taipuva kirkko menee siunaamaan jumalatonta elämänmenoa, ei se tee synnistä puhdasta. Mitta ei ole kirkon tai moskeijan kaverien antama hyväksyntä, vaan se hyväksyykö Jumala meidän tekomme. Islamin keskeinen teema on vilpittömyys. Turha näyttää muille ihmisille, Jumala tietää kaikki salaisuutemme. Olemme totalitäärisessä maailmassa eläviä olentoja. Jumala näkee kaikki asiamme. Jos me haluamme salata paheemme kaikkinäkevältä Jumalalta, ei se onnistu – meistä tulee korkeintaan vainoharhaisia. Katukaamme siis syntejämme ja myöntäkäämme lankeamisemme Jumalan edessä. Olemme kuitenkin saaneet häneltä elämän lahjaksi.
Tunnustan Jumalan oikeuden minun elämääni ja siksi mihin sitä käytän on ratkaisevaa. Ihminen voi ajatella, että kirkko on niin suuri mahti, että edes kaikkinäkevä Jumala ei uskalla sinne tulla mestaroimaan sen päätöksiä.
Jos joku totalitäärinen valtio tai kirkko haluaa valvoa meitä, niin kyse on varkausyrityksestä. Jumalan luoman ihmisen sielu halutaan varastaa yhteiskunnan tai sen eliitin käyttöön. Monet ovat heikkoja uskossaan ja taipuvat Jumalan sijaan maallisen vallan puoleen. Huoli toimeentulosta, kiintymys paheisiin ja muut seikat ohjaavat toimintaamme enemmän kuin halu miellyttää Jumalaa.
Lutherilainen kirkko on melkoisella vedenjakajalla. Suo siellä, vetelä täällä, jos perusta ei ole vahva. Varmaa on kuitenkin, että moskeijoihin on odotettavissa lisääntyvässä määrin suomalaisia ex-lutherilaisia. En kirjoita tätä siksi, että näkisin kristinuskon islamin vihollisena. Sen piiristä tulee varmaan parhaat muslimit tulevaisuudessa. Maallistuminen ja jumalattomuus on suurin uhka ja näyttää, ettei kansankirkon kiviseinät kestä sitä painetta.
Valitsemalla islamin, me valitsemme usein köyhyyden ja yhteiskuntamme halveksunnan. Tällä voi olla hyvä vaikutus uskomme vahvistumisen kannalta. Kirkon hienoissa kaavuissa ja mahtavan omaisuuden keskella Jumalaan turvaaminen tulee mieleen vasta jos rahat tai muut keinot loppuu – jos edes silloinkaan.
Kirkonmiehillähän on pallit ihan tulessa (toinen nuorten käytössä oleva sanonta). Pettäjäpiispa tarjosi esimerkin tästä ja Imatran kirkkoherra leikkasi jo liiankin tulisiksi käyneet pallinsa pois. Olivatko muuten alkukierroksilla ehdolla arkkipiispoiksi – sen verran myötätuulessa on heidän julkinen kuvansa.
Papeilla ja kirkkoherroilla on hyvät liksat. Tästä on kyse. On ihan hyvä, että puhut uskosta, muttei se kirkon piiriin kuulu. Jos tuntisit kristillisyyttä Suomessa tietäisit, että uskovaiset ei kirkoissa käy. Kristinuskoa on maassamme vielä, muttei lutherilaisen kirkon piirissä juurikaan.
Kaapujen alta paljastuu kaikenlaisia ihmeellisyyksiä tätä nykyä. Papit tulevat kaavuistaan ulos vauhdilla – löytyykö yhtään normaalia enää. Miikka Ruokanen vaikutti ihan asialliselta. Sen toisen äijän veltot posket kielivät tekohurskaudesta – pappien ammattitauti.
Kirkkovaltuustoissa saa ihan hyvää liksaa ammattipolitiikot, jotka kerää rahaa poliittiseen toimintaan. Turussakin kaikenlaiset Seppo Lehtisen tapaiset bordellien laillistamista kannattavat politiikot – peruste: lääkärintarkastukset palvelee käyttäjien asiaa – tunkevat kirkkovaltuustoihin. Mitä voi uskova pappi, jonka pitäisi langettaa kirkonkirous moisen risuparran päälle? Ei mitään. Kyse on valtion kirkosta ja polittikot haluavat olla valtio valtiossa ja muuttaa kirkon palvelemaan omia asioitaan. Pakollinen kirkollisvero on saanut kaikenlaiset loisijat rahastamaan tuosta rahapotista.