Home » Maailman menon tarkastelua, Sukupuoliroolit, Suomalaisuus ja islam, Yhteiskunta-analyysia » JUOPPOHULLUN PÄIVÄKIRJA JA HUKATTU ELÄMÄ
Feb
28

Suomalaisia kehoitetaan olemaan luovia ja etsimään itselleen töitä. Ihanne on, että saa harrastuksesta työpaikan. Juha Vuorinen niminen henkilö alkoi kirjoittaa elämästään. Seurauksena huippusuosittu kirja: Juoppohullun päiväkirja.

Tarinat liikkuu radalla: Paikallisesta baarista tuli kainaloon päätä pitempi lady tai välillä hampaaton mummo. Onhan se kiva kuvailla törttöilyjään ja saada siitä vielä rahaa. En koskaan mene sänkyyn ruman naisen kanssa, mutta monen vierestä olen herännyt, laulaa puolestaan Freudin ja Jungin ja Marxin hengenheimolaisista koottu bändi.

Yhdelle tällaista elämää viettävälle tutulleni tuli 35-vuotiaana lapsi puoli vahingossa. Pieni alle kolme kiloinen tyttö. Nainen oli juonut alkoholia aika pitkälle raskauden aikana, koska ei tiennyt olevansa raskaana.

Voin kuvitella, että kuolinvuoteella makaavana tuttuni on vaivautunut. Vaikea kertoa tyttärelle, ettei tämä ollut toivottu ja oli saanut alkunsa melkoisen juomaputken aikana. Pari vuotta oli sitten hermot kireenä yritetty äidin kanssa ja lopulta mies oli päässyt taas vapaaksi paikalliseen baariin. Tytär oli saannut silloin tällöin syyllissyyttä potevalta isältä jotain rahallista tukea. Isäksi sanottavaksi hänestä ei enää ollut. Katkeran tyttären luottamus miehiin ja usko avioliittoon oli ehtinyt mureta. Lupauksia pettäviä lurjuksia kaikki tyynni, kuten isä.

Toivon uhkakuvan olevan ylimitoitettu ja, että tämä tuttuni saa jostain Korkeammalta voimia ryhdistäytyä. Ennuste ei ole hyvä.

Kiitän Jumalaa, että minun isäni täytti tonttinsa täysin määrin. Kun kuuntelen juoppolallien rallattelua ja intoa lukea, joidenkin vieläkin suurempien juoppuhullujen päiväkirjoja, mieleni muuttuu synkäksi. Onko se vielä pilailun aihe?

Add reply