Vihreiden listoilla oleva bloggaaja Husein Muhammed on alkanut väitellä rodunpuhtaustohtori Halla-ahon kanssa blogien välisessä taistossa. Husein Muhammedille on nostettava hattua siitä, että hän on pakolaislapsesta ponnistellut oikikseen ja vielä selvinnyt sieltä. Valitettavasti tuossa prosessissa hän on vieraantunut aika kauaksi islamista. Hän on muun muassa aika voimakkaasti vaatinut muslimeita elämään maassa maan tavalla ja jopa tuominnut keskeisiä islamiin kuuluvia piirteitä. Siinä on syytä nostaa hattua, ettei hän äänten toivossa ennen vaaleja kuulemma myöskään teeskennellyt olevansa hurskas muslimi ja tullut moskeijoihin norkoilemaan. Toisaalta muslimin pitäisi käydä vähintään perjantai-rukouksissa, mikäli hän muuna aikana rukoilee kotonaan.
Halla-aho koskettelee herkkää aihetta. Suomalaisilla alkaa olla pinna aika kireällä pakolaisten kanssa. Kosovon Shkupollin teko ei osaltaan lisännyt suomalaisten halua kantaa suurempaa osuutta maailman pakolaisongelmasta. Ahtaajien lakko kertoo siitä, ettei maassa paljoa ole solidaarisuutta edes pienipalkkaisia suomalaisiakaan kohtaan. Tuntemani ahtaajat ovat tätä nykyä vaihtaneet vasemmistoliitosta ja ovat perussuomalaisten äänestäjiä juuri miehekkäänä pitämänsä rasismin takia.
Ohjaaja Catherine Bigalow sai oskarin ja kiitti tunteikkaassa puheessaan amerikkalaissotilaita, jotka kuulemma uhraavat henkensä jonkin tärkeän asian puolesta Irakissa ja Afghanistanissa. Taas esimerkki naisesta, joka on jonkin yksittäisen tarinan perusteella muodostanut käsityksen tilanteesta Irakissa tai Afghanistanissa. Miten juuri tyhmimmät naiset pyrkivätkin eturiviin. Tunnen viisaita naisia, mutta he eivät ole narsistisia pyrkyreitä. Samaa tunteikkuutta on Halosellakin, jonka mukaan Afghanistanissa soditaan jonkin hyvän asian puolesta. Varmaan Haloselle on kerrottu keksitty tarina afghanistanilaisesta naisparlamentaarikosta ja nuoresta naisvoimistelijasta, jotka teurastetaan julmasti lesbosuhteen takia. “Missä on vihjeä nappi pejkele”, huutaa Halonen kun pitää lähettää joukkoja surman töihin Afghanistaniin.
Rukoilen Jumalaa antamaan afghaaneille kärsivällisyyttä ja sitkeyttä iskeä vihollisen kimppuun mahdollisimman suurella tehokkuudella niin, että heidän halunsa loisia maassa päättyy. Olisi helppo sokaistua vihasta saastaisten amerikkalaissotilaiden maahantunkeutumisen vuoksi. Afghanistanilainen miehen malli on kuulemma väärä. Joku New Yorkilainen perärotkojen perässä kuolaava jenkkikö pystyisi antamaan mallin elää lyhyt elämä tarkoituksellisesti? Joka on kerran kokenut Luojan suuruuden sydämessään ei voi koskaan katsoa ylös saastaiseen suurkaupunkielämään. Olenkin vakuuttunut, että aika on kohta käsillä kun pahan voimat alkavat päästää otettaan Afghanistanista
Kieltämättä koen jonkinlaista toivoa kuullessani afghanistaniin lähetettyjen palkkasotilaiden saavan surmansa – Mitä suurempi erä kerralla sitä parempi. Jumala on antanut apuaan mm. CIA-toimiston tuhoamisen yhteydessä. Toki toivoisin 19-vuotiaden poikien kääntyvän mielummin islamiin. Jossain lehdessä kerrottiin, että ulkolaisten sotilaiden kuolemien määrä saavutti huippunsa vuonna 2009. Ensimmäisen kahden kuukauden aikana tänä vuonna on kuitenkin kuollut kaksi kertaa enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Saavutettiinko huippu siis viime vuonna, voi kysyä. Propagandalla voidaan muunnella totuutta, mutta näyttäisi, että afghaanit ovat saaneet vastarintansa vahvistumaan tilanteen vaatimalla tavalla.
Amerikan johtoon on valittu musta mies, joka on totisesti kirottu. Hänellä on kuulemma jotain islamilaista taustaa ja siitä huolimatta on päättämässä tällaisesta politiikasta. Halla-ahon porukat siis ovat tämän mustan Obaman joukoissa islamia vastaan.
Itse kaipaan George W. Bushia takaisin. Bush sentään käänsi Bill “sikari” Clintonin moraalittoman politiikan kurssia Yhdysvalloissa. Lisäksi Bush soti Irakissa ja samalla vältti Afghanistaniin menon suuremmalla voimalla. Irakissa oli jotain suoarabeja, joiden vuosituhantista elämänmenoa Saddamin hallinto kuulemma hävitti. Mitä tapahtuu Afghanistanissa? Eikö afghaanien elämäntavalla ole arvoa? Tällaista 9-vuotista sotaa yllä pitämällä olot eivät varmnaan ihmisillä parane edes verrattuna taliban-hallintoon.
Jumala antakoon meille kärsivällisyyttä. Maailma ei ole paratiisi. Kenties kaikessa viisaudessaan Jumala antaa afghaaneille mahdollisuuden päästä paratiisiin sotiessaan pyhää sotaa, josta on päättänyt saatanan kanssa liitossa oleva New Yorkin, Lontoon ja Washintonin pahuuden akseli.
Huvitti katsoa kuinka Amerikan kongressi katsoo kaikkien niiden viime vuosina pienille kansoille aiheuttamiensa inhimillisten kärsimysten jälkeen aiheelliseksi tuomita Turkin armenialaisten kansanmurhasta – jostain sata vuotta vanhasta jutusta. Silloinhan neekerien lynkkays oli arkipäivää Amerikassa. Ihmisoikeudet ja maan vapaudet kuului vain valkoisille.
Irakissa on jonkin arvion mukaan 5 miljoonaa orpoa ja noin miljoona irakilaista saanut surmansa. Se, että jotkin amerikkalaiset raiskarit on muodollisesti siirretty viroista , vaikkei tuomittu, ei muuta sitä tosiasiaa, että juuri Yhdysvallat oli selkeästi sodan aloittaja Irakissa ja Afghanistanissa ja niinpä uhriluku raksuttaa heidän päällään. Sillä ei ole väliä, vaikkei muslimien kongressilla ole voimaa tuomita sitä – Jumala näkee heidän pahuutensa läpi.
“Ohjaaja Catherine Bigalow sai oskarin ja kiitti tunteikkaassa puheessaan amerikkalaissotilaita, jotka kuulemma uhraavat henkensä jonkin tärkeän asian puolesta Irakissa ja Afghanistanissa. Taas esimerkki naisesta, joka on jonkin yksittäisen tarinan perusteella muodostanut käsityksen tilanteesta Irakissa tai Afghanistanissa. Miten juuri tyhmimmät naiset pyrkivätkin eturiviin.”
Tosin ihan samalla tavalla miehetkin ovat propagandan lumoissa siellä jenkeissä. Ja harvalla jenkkimiehelläkään kovin monipuolinen kuva noista tapahtumista on.
“Samaa tunteikkuutta on Halosellakin, jonka mukaan Afghanistanissa soditaan jonkin hyvän asian puolesta. Varmaan Haloselle on kerrottu keksitty tarina afghanistanilaisesta naisparlamentaarikosta ja nuoresta naisvoimistelijasta, jotka teurastetaan julmasti lesbosuhteen takia. “Missä on vihjeä nappi pejkele”, huutaa Halonen kun pitää lähettää joukkoja surman töihin Afghanistaniin.”
No kyllähän naisten asema on ihan oikeasti huono siellä Afganistanissa. Tyttökouluja tuhotaan. Eivät saa opiskella kuten pojat. Ovat täysin miesten määräysvallan alla ja nuoret, alle teini-ikäisetkin tytöt joutuvat naimisiin vanhojen ukkojen kanssa. Lyhyesti sanottuna eivät saa päättää itse elämästään. Tosin se, että muuttuuko se jollain sodalla toisenlaiseksi on sitten toinen juttu.
Tässä vielä juttua Rawa.org:in sivuilta. Kyseessä on afganistanilainen naisten aseman kohentamiseen tähtäävä järjestö:
“For most women, life has not changed much since the ousting of the Taliban. While ostensibly there are increased opportunities: women can go to school, receive health care and gain employment, in reality few women can take advantage of these possibilities and they are largely restricted to Kabul. According to the many aid workers and Afghan women that I spoke to, women continue to be very fearful of the armed US-backed mujahideen who exert control over much of the country. Most women, even in Kabul, still wear the burqa (the head to toe garment that covers the whole body) as a protective measure against public humiliation and physical attack. The U.N and international human rights groups recently released reports detailing increased incidents of beatings, kidnappings and rape by U.S-funded regional warlords and their militia, stating: “local militia commanders…violate women’s rights and commit sexual abuse with impunity”.
In addition, women are still subject to the demands of their husbands or male relatives, many of whom do not want to grant them any degree of independence. Women face a lack of choice in their personal lives and vocation; forced and under-age marriages are common, and education for girls is still contested.”
Toivottavasti tilanne muuttuu paremmaksi vielä.
Ensinnäkään ne joukot ei ole Afghanistanissa minkään naisten aseman takia. Ei sellaisen takia rahaa poltettaisi. Sillä teemalla sitä operaatiota perustellaan. Ennen otettiin kristinusko käyttöön imperialismin tueksi, nyt naisten aseman parantaminen. Aina on hyväuskoisia, jotka ottavat tuollaisenkin valheen todesta.
Varmaan jotkut vilpittömät lähettää rahaa sinne naisten aseman parantamiseksi, mutta suomalaisten rahoittama naisten talo toimikin ilotalona. Ehkä länsimaisempaa kuin ennen, mutta paraneeko naisten asema jos niitä myydään ulkolaisille sotilaille. Sellainen toiminta lisääntyy suoraan joukkojen määrän kasvaessa ja köyhyyden ollessa noin suurta. Varmaan moni sotilas vaimentaa omaatuntoaan perustelemalla, että naiset saa seksitarpeiden laukaisusta rahaa yms. Saattavat olla jo valmiiksi sodan takia leskiä. Näin vain käy kaikissa sodissa.
Irakissa oli todella laajat ilotalokorttelit 1950-luvulla seurauksena brittiarmeijan majailemisesta maassa. Niitä siivottiin pitkään. Nyt on tilanne taas sama siellä. Lesket myy itseään ja epätoivoiset isät tyttäriään. Tämä on sodan tuoma todellisuus naisten kannalta tiivistettynä. Vain vakaat olot mahdollistaa rauhallisen kehityskulun. Mitä johtopäätöksiä pitäisi tehdä jos ei olla 9 vuodessa luotu vakaita oloja, joiden turvin kehittää naisten asemaa Afghanistanissa? Siis jos oltaisiin tosiaan naisten takia siellä, niin rehellinen vastaus olisi vetää joukot pois.
Voin sanoa, että toivosi on turha. Naisten asema ei todellakaan parane siellä. Toki toivon ulkolaisten myöntävän virheensä mahdollisimman pian ja poistuvan maasta ja sen jälkeen toivon naisten kouluttautuvan – mutta samalla välttävän länsimaisen naisen mallin. Pohjoismainen malli on kehittynyt tänne syrjäseuduille eikä ole vientitavaraa edes etelä-Eurooppaa ajatellen.
Suomessakin on ihmisiä, joilla ei ole käsitystä sodan kauheudesta ja siksi ollaan valmiita jonkun kauniin aatteen takia syöksemään toinen maa kaaokseen. Jumala näkee ja painaa alas moiset hirviöt. Ihminen kuvittelee tekevänsä hyvää ja muuttuu pahantekijäksi. Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla. Tämä tiivistää Halosen kohtalon ja toiminnan Afghanistanin tilanteen yhteydessä mielestäni täydellisesti.
“Ensinnäkään ne joukot ei ole Afghanistanissa minkään naisten aseman takia. Ei sellaisen takia rahaa poltettaisi. Sillä teemalla sitä operaatiota perustellaan. Ennen otettiin kristinusko käyttöön imperialismin tueksi, nyt naisten aseman parantaminen. Aina on hyväuskoisia, jotka ottavat tuollaisenkin valheen todesta.”
Juu, tosi on. Ja eikös se USA aikoinaan kouluttanut noi samat joukot (kommunismia vastaan taistelemaan) joita vastaan se nyt siellä taistelee. Käänsivätkin sitten kelkkansa.
“Pohjoismainen malli on kehittynyt tänne syrjäseuduille eikä ole vientitavaraa edes etelä-Eurooppaa ajatellen.”
Tarkentaisitko, että mitä tarkoitat tälla? Tietääkseni suurin osa etelä-eurooppalaisistakin naisista käy töissä jne. Tosin syntyvyys siellä on vieläkin huonompi kuin meillä, sillä mahdollisuudet yhdistää ura ja perhe ovat niin huonot.